"Kyllä minä maksan sen nikkelimarkan...." luvataan Tatu Pekkarisen sanoittamassa ja Georg Malmstenin säveltämässä rallissa. Elämässä kuitenkaan ei aina mene ihan niin. On kovin helppoa pyytää kaverilta lainaksi jokunen kymppi, mutta niin kovin vaikeata tuntuu olevan takaisinmaksu.Vippaajan pitää päästä hurvittelemaan, vaikka omat rahat
on loppu ja tilipäivään vielä aikaa, ja siksi pitää keksiä "pätevä" syy, ja mikä ikäihmiselle parempi ja tunteisiin vetoavampi selitys, kuin vakava sairaus.
Voi, miten loukkaavalta on tuntunut saada tietoa lahjoista, ravintolasyömingeistä ja juomingeista kuin myös useammastakin rilluttelureissusta sinä aikana, kun itse on odottanut saavansa rahansa takaisin. Mitä nyt muutama kymppi, tuhahtaa vippaaja, ottaen nokkiinsa kehoituksen takaisinmaksusta ja lähtee taas tuhlausretkilleen.
Kukaan ei taida olla muistanut kertoa tällaiselle, jo kuitenkin ihan oikeasti aikuiselle, toisen rahoilla juhlijalle, että sille tielle tulee pää. Pummia ei kukaan halua kaverikseen saati ystäväkseen. Pankit ja pikavipit lienevät jo tulleet tiensä päähän. On reilumpaa pyytää rahaa tuhlailevaan elämäntapaan, kuin lainata sitä ilman ajatustakaan takaisinmaksusta. Ja erityisen raukkamaista mielestäni on valehdella sairauden olevan rahantarpeen syy.
Kuten arvata saattaa, olen luottanut väärään ihmiseen. Kyse ei ole monesta kympistä, vaan kyse on periaatteesta. Ei minullekaan raha taivaasta tule, vaan melko pienellä eläkkeellä on tultava toimeen, ja ihan itsekin olisin nuo kymppini mielelläni tuhlaillut.
Minun uskoani ihmisiin yleensä ei tuo mainittu tapaus ole horjuttanut eikä horjuta, toki olen ollut tietoinen ihmisen itsekkyydestä ja siitä, että on olemassa sellaisia henkilöitä, jotka eivät koskaan pääse omaa napaansa pitemmälle. Harmittaa vain.
"Elämä on ihanaa, jos sen oikein oivaltaa"
Näen kuitenkin paljon positiivisuutta ja valoa ympärilläni.
Minulla on ihana perhe, kultainen mies ja kultaiset lapset, ystäviä, tuttavia ja hyviä naapureita. Minulla on kohtuullisesti terveyttä ja halua elää.
