Vuosi 2020 oli kaikille, etenkin meille aika kauan eläneille, melko rankka.
Tuli korona ja sulki minut pois ihmisten ilmoilta. Ei tavattu kerhoissa eikä kesteillä. Kuuntelin tarkasti hallituksen antamia ohjeita ja pyrin noudattamaan niitä. Petri avusti monessa asiassa, eikä vähiten hoitaessaan kauppa-ja apteekkiasiani.
Mutta onneksi oli kevät tulossa, lähimetsän melko jyrkkä rinne sai minusta nousijan poluilleen. Kun pääsiäiseksi sain terassin siivottua, tapasin muutamaa samanlaisessa tilanteessa olevaa ystävää ja Petrin perhettä terassikutsuilla. Elämä tuntui keuhkokuumeesta toipumiseni jälkeen oikeastaan aika mukavalta, Kesä läheni ja korona hiljeni, ministeri jo antoi ikäihmisillekin lupaa liikkua, mutta muistutti maskeista ja käsihygieniasta.
Eipä se kesä ihan parhaalla mahdollisella tavalla alkanutkaan, pieni ja mitättömältä tuntunut ja vain muutaman minuutin kestänyt oire silmässäni osoittautui aivoinfarktiksi. Selvisin vähällä, sitä ei kuulemma näe eikä kuule, itse huomaan jotakin muutosta kuitenkin. Yhden kuukauden ajokielto tuli neurologin määräyksenä. Se harmitti ja hankaloitti elämääni ja muutenkin tapahtumasta alakuloisena sulki minua taas kotiin, en oikein edes kotipihasta pystynyt nauttimaan.
Mutta minulla on muutama erityinen ihminen lähelläni. Tietenkin on Petri ja hänen pieni perheensä, on Tuula, jonka tiedän olevan lähellä vaikeinakin hetkinä,
on Sirpa ja Vesku, jotka ovat vierellä ja auttoivat tuon kesäisen kuukauden aikana monella tavalla, kuljettivat viikottain labroihin ja lääkäriin, apteekkiin ja kauppoihin ja torillekin, ja on Irja, jonka apu myös merkitsi paljon. Ja Anna-Liisa, joka aina jaksaa kuunnella ilojani ja murheitani, ja muutamia muitakin Kiitollisuudella ajattelen ystäviäni tämän vaikean vuoden lopussa.
Syksyllä tapahtui mieluisia asioita, Petri sekä Taru ja Eino muuttivat yhteen. Petri ja Taru ostivat yhteisen asunnon ja remppasivat sen kauniiksi kodikseen. Sydämestäni iloitsen tästä tapahtumasta.
Syksyllä päästiin taas aloittamaan kerhotoimintaa, vaikkakin tarkasti rajoittaen.
Juttutupammekin alkoi taas, Aulikin kanssa sitä yhdessä vedettiin, jo 8. vuotta. Osallistujia oli kahdessa ryhmässä lähes joka kerta kummassakin se sallittu 10. Se kertoi minulle, että ihmiset olivat kaivanneet keskusteluja ja ajatusten vaihtoa ja toisten ihmisten seuraa.
Korona kuitenkin kesän "levon" jälkeen alkoi taas levitä, nyt rajummin, kuin keväällä, ja loka-marraskuun taitteessa suositukset ja määräykset taas kovenivat. Teatterit sulkivat ovensa, samoin konserttisalit ja museot, myös meidän Juttutupa jäi tauolle.
Ei kaksi kolmannetta sanoi äitini onnettomuuksista tai ikävistä sattumuksista, ei minunkaan kohdallani, keuhkokuumeen ja aivoinfarktin lisäksi kaaduin pahasti. Säilyin ehjänä, mutta sääreni saama tälli aiheutti laskimotulehduksen, joka lääkärin mukaan on hidas paranemaan, mutta paranee itsellään.
Hurja vuosi on vaihtumassa uuteen, toivottavasti hyvään ja ehkä parempaankin.
Toivon kaikille rakkaille läheisilleni, Petrin perheelle ja ystävilleni, kaikkea hyvää vuodelle 2021.
