Kulunut viikko on ollut melkoinen, viime viikon lopulla ensin hajosi tiskikone ja sitten jäi hellasta uunin luukku käteen!
Kummallista, kun kodinkoneet eivät enää rippikouluikään asti toimi, vaan hajoavat omia aikojaan jo 13-vuotiaina.
No, Raimo näppäränä miehenä korjasi uunin luukun, yksi ruuvi oli ilmeisesti aikojen myötä hiljaksiin löystynyt ja viimein irtosi ja samalla irrotti myös sen vivun, josta nostetaan, jotta luukun saa auki. On muuten melkoista sorminäppäryyttä vaativa testi saada tuo vipu oikein paikoilleen, ei uskoisi suomalaiseksi suunnitteluksi, tai onkokaan, ei enää tiedä näistä, Rosenlew, joka tapauksessa. Astianpesukone päätettiin uusia, oli jo jonkun aikaa pessyt huonosti ja nyt sitten lopetti vedenottamisen kokonaan.
Maanantaina sitten yllättivät asfalttimiehet, laskivat kotikadullemme asfaltin pari senttiä korkeammalle kuin vanha, no meidän on nostettava etupihan soraosuutta, n. 10 m2:n alalta. Eikä ole kovinkaan helppoa keksiä sellaista paikkaa, josta voisi ostaa mursketta/kivituhkaa näin pientä määrää. Tuovat kyllä sorakuljettamot kotipihaan kaikenlaisia maa-aineksia tonneittain.
Onneksi Raimon ystävä tunsi kaverin, jolla jostain syystä on sopivaa mursketta kasalla pihallaan, ja joka suostui myymään sitä kohtuuhinnalla pari pientä erää. Hyvä, kun on ystäviä, tämä kyseinen Riku on kyllä erityisen auttavainen ja monipuolisesti taitava ystävä, ovat Raimon kanssa tutustuneet jo vuosia sitten entisöintikurssilla.
No, mitäs minulla, ei minun ole tarvinnut huolehtia sen enempää uunista kuin sorastakaan, apk:ta sentään oltiin yhdessä ostamassa, mutta kun minä olen meistä se "hermoilija". Harmittaa, kun miehen lyhyt loma kuluu tuollaisissa hommissa.
Tänään mentiin sitten hyttysten syöteiksi mustikkametsään ja sainkin poimittua jokusen litran pakastimeen. Sain houkuteltua Raimon mukaan, kun lupasin, että riittää, kun huolehtii eväistä, kahvista ynnä voileivistä. Missään ei termarikahvi ja "rieväkakko" maistu niin hyvälle kuin marjametsässä.
Ei ole kyllä mukavinta metsähommaa mustikanpoiminta, on niin hidasta (en ole opetellut poimurin käyttöä - käsin poimiessa ei tule paljon roskia mukaan) ja hyttyset kiusaa, mutta kunnon ihminenhän ei jätä marjoja metsään, vaan ajaa autolla niiden luo, tuskailee poimiessaan, ja vuoden päästä tekee pakastimesta löydön, mitähän näistä mustikoista valmistaisi.
Ei vaan meillä tykätään mustikkapiirakasta ja marjoista jugurtin ja rahkan kanssa. Nykyään, kun elämme kahdestaan marjojen tarve on murto-osa siitä, mitä se oli silloin, kun lapset vielä olivat kotosalla.
Saas nähdä miten huominen sujuu, aamupäivä sitä mursketta levitettäessä ja "tampattaessa", toivottavasti keksimme viikonloppuna jotain leppoisampaa puuhaa, tai oikeastaan pitäisi etsiä jostain hyvä kantarellipaikka ja...:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti