Kesä jatkuu, kesä. Laiskottaa.
Tämä heinäkuinen helleviikko on kulunut lähes kokonaan sisätiloissa. Osittain se johtuu kuumuudesta, mutta talvella ja alkukesästä syömäni kovat antibioottikuurit tekivät sen, että ihoni ei kestä aurinkoa. Toki pieniä aikoja olen voinut olla ulkosalla hyvien aurinkovoiteiden ansiosta.
Keskiviikkona täällä Tampereella ja ympäristössä oli mahtava ukonilma, meilläkin se oli ihan "päällä" ja sai minut pelkäämään. Luonnonvoimat kun ovat vielä sellaiset, että eivät juurikaan kysele mitä me halutaan. Niiden rinnalla ihminen keksintöineen on melkoisen pieni.
Rankkasade ja ukkonen laskivat lämpötilaa muutamalla asteella ja kun eilen illalla ja viime yönä vielä sateli hyvän aikaa, luonto varmasti hiukan virkistyi. Yö olikin jo viileämpi saimme nukuttua hikoilematta hyvät yöunet.
Olen sentään saanut haettua ja perattua mansikat talveksi pakkaseen, tein sen ennen sateita, hyvän sään aikana, sain kuivat ja kiinteät marjat. Eipä noita enää kahdelta aikuiselta montaa litraa talven mittaan kulu, mutta mukava niillä silloin tällöin on herkutella.
Sain mielenkiintoisen sähköpostin todennäköisen pikkuserkkuni mieheltä USAsta. Olen haeskellut tätä 60-luvulla tapaamanikin Elainea jo pidemmän aikaa, kunnes googlettamalla löysin sivun torontolaisesta -70-luvun nuorisoteatteriryhmästä , jonka jäsen Elaine oli. Siellä oli myös kuva, josta olin tunnistavinani äitini puoleisen suvun piirteitä, ja viesti kyseisen Elainen mieheltä. No minä lähettelin tälle miehelle e-mailia ja luulin löytäneeni hänet facebookistakin. Viimein nyt sain vastauksen ja perinteisen postiosoitteen, mihin kirjoittaa ja ottaa yhteyttä.
Ja nyt minä en oikein tiedä, mitä kirjoittaisin, kuulumisia itsestäni vai koko suvusta ja miten paljon. Suomeksi sanat eivät minulta ehkä loppuisi, mutta suomea tämä pikkuserkku ei osaa, ja minun kouluenglantini on vähän yksitoikkoista, etten sanoisi vivahteetonta. No, ehkä vaan alan kirjoittaa ja luotan siihen, että kyllä hän ymmärtää ja osaa lukea rivien välitkin.
Mielenkiintoista joka tapauksessa. Meidän äitimme siis olivat serkuksia ja me olemme samanikäisiä, nyt siis jo "akkoja". Tiedä millainen sukulais-ystävyyssuhde tästä kehkeytyy.
Runsas vuosi sitten, kun aloin näitä ajatuksiani kirjoitella, se oli useimmiten perjantaisin. Nyt tuntuu, että kirjoittamiseni on samojen asioiden toistoa, oli viikonpäivä mikä tahansa. Ehkä en vaan ihan sisimpiä ajatuksiani ja tuntojani rohkene panna paperille = naputella blogiin.
Keskiviikko ja singoutilaisten kesäkohtaaminen Kaivopuiston Karusellissa (Carusel-kahvila) nosti jälleen kerran niin lämpimiä tuntoja ja muistoja pintaan yli 40 vuoden takaa. Tällä kertaa tapaamiseemme löysivät myös ulkomailla asuva , mutta Helsingissä lomailemassa ollut Maarit sekä työkiireiltänsä mukaan ennättänyt Leo ja tietenkin Sami, joka oli kaukomailta täällä lomalla ja toivoi tapaavansa ystäviä. Vakinaisempia yhteydenpitäjiä oli mukana n. vakiomäärä. Ja jokusen tiedän olleen hengessä mukana.
Tällä kertaa emme laulaneet emmekä katselleet vanhoja valokuvia, vaan elimme enemmänkin tätä päivää, kertoillen kuulumisia; lapsia, töitä, uraa, tulevaisuutta jne. Tällaista juuri olin kaivannutkin.
On hieno asia, että olemme "löytäneet" toisemme uudestaan. Aina ei tarvitse olla kahlittuna menneisiin, vaan voimme luoda uusia tapoja yhteydenpitoon ja tapaamisiin. Seuraavaa kertaa yllytettiin Leenaa järjestämään Forssaan, sielläkin elää kaksi meistä SingOutSenioreista.
Katselen tätä kirjoittaessani ulos, on lämmintä, mutta pilvipouta antaa niin minulle, kuin muullekin elolliselle tilaisuuden huokaista. Aurinko on paahtanut monta viikkoa lähes pilvettömältä taivaalta, onhan se ihanaa kesää, mutta melkoisen väsyttävää, ja luonto kaipaa sadetta, ei mitään rankkasadetta, jonka vesi valuu saman tien viemäreihin, vaan hiljaista, rauhoittavaa, kesäsadetta, joka virkistää sekä kasvit, että mielet.
Minulla on lomaa jäljellä vielä n. kuukauden päivät. Hiukan ajatteluttaa ensi lukuvuosi, joka kaiketi on viimeiseni koulussa. Edellisen eläkeuudistuksen voimaan tullessa, olin ollut jo niin kauan opettajana, että minulla oli mahdollisuus valita, joko 63v ja 8kk tai ns. ammatillinen eläkeikä, 60v. Minä tei valinnan aikoinaan 60 vuoteen, uskon, että tekisi samoin vieläkin, joten ensi keväänä kun tuo täyttyy, virkavuosia on kertynyt 37 ja se riittänee. Sitten saavat minunkin tilallani puhaltaa jo uudet tuulet. Voi olla, että vuosi on haikea, pitänee yrittää nauttia siitä kaikin tavoin.
Ensi viikolla, Porvoossa pidettävien Peltolan suvun "baalien" jälkeeen, pitäisi mennä "kurkkimaan" metsiin. Mustikat, nuo supermarjat, alkavat jo kypsyä ja jokunen litra niitä olisi mukava ihan itse poimia piirakkaan ja säilöönkin.
Hellettä,
nyt on maassa helleaalto ja auringonpalvojat saavat nauttia sydämensä kyllyydestä. Minä haeskelen varjoa, ennen juhannusta syömieni antibioottien ja niistä aiheutuneiden allergisten reaktioiden takia (oma diagnoosini) käsivarteni ovat niin kurjassa kunnossa, etteivät tykkää auringosta. Olen tosin tänään menossa juttelemaan lääkäritädin kanssa, miten niitä pitäisi hoidella.
Eilen uhmasin aurinkoa ja menin aamuvarhain läheiselle matonpesupaikalle kuuraamaan 5 pitkää käytävämattoa, oli muuten "naisen työ" näinkin vanhalta akalta, mutta se kannatti, pesupaikalla matot mankeloituani liiasta vedestä, sain ne kotipihassa kuiviksi muutamassa tunnissa. Nyt on hyvä mieli ja selkä kipeä :).
Ylihuomenna aion tehdä pikaretken Helsinkiin tapaamaan SingOut-ystäviäni kevyessä kesäkekkeri -hengessä.
Ja viikonloppuna on luvassa Bisibaalit, Peltolan suvun kantaäidin, Hulda-mamman tapaan on Porvoon Brankkarilla järjestetty kemut. Tosin nämä pippalot taitavat olla enemmänkin sukujuhlat nyyttikestiperiaattella, mutta kootaan tietoa menneistä ja nykuisistä suvun ihmisistä.
Viime viikolla laadin jo sukutaulun, johon toivon nyt saavani täydennystä, Viktor ja Hulda Peltolasta lähtien 6. polvi alkaa jo olla aikuistumassa.
Äsken laitoin ruisleipätaikinan alulle, juuri on käymässä, aion näet koettaa perunalimppua, tuota herkkua, josta tämä Hulda on ollut aikanaan maakunnan kuulu, valmistaa. Kenelläkään vaan ei ole reseptiä tuohon leipään enkä minä ole sitä edes maistanut, mutta hulluuksissani päätin kokeilla josko hämäläinen perunalimppumaku yhtään sivuaisi itäuusimaalaista. Tällaiset kokeilut ovat minun seikkailujani, syödään itse, jois en kehtaa Bisibaaleihin viedä.
Varokaa ihmiset itseänne polttamasta, mutta muistakaa nauttia kesästä, sen kaikista ihmeistä, mitä ne sitten itse kullekin ovatkaan, minulle tuoreet mansikat, herneet ja vihannekset sekä tietenkin uudet perunat tuovat veden kielelle.
