"Naurakaamme sydämen kyllyydestä ja saamme enemmän vuosia elämäämme. Kun vielä opimme nauramaan itsellemme, saamme enemmän elämää vuosiimme."Tuo varmastikin pitää paikkansa, sillä nauraessamme meillä useimmiten on lähellämme muita ihmisiä, perhettä, ystäviä, työkavereita, naapureita, jumpparyhmän jäseniä tai työmatkabussin kanssakulkijoita.Toisten ihmisten läsnäolo elämässä on voimauttava tekijä, ja sen takia meidän, myös minun, pitäisi kulkea silmät ja korvat auki huomaamaan ihmisen yksinäisyys. Hymy, hyvän päivän toivotus tai kahvihetki lähikahvilassa saattaa auttaa yksinäistä pärjäämään eteenpäin. Vuoden kierrossa olemme taas kypsyyden ajassa. Harvinaisen lämpimän ja ihanan kesän jälkeen on sadonkorjuun aika. Mitä minulle kesästä jäi "laaariin"?Tältä kesältä sain kosolti hyvää mieltä, paljon aikaa ystäviltä, lepoakin olisi ollut tarjolla jopa enemmän kuin tohdin käyttää. Toki kurjiakin asioita taisi olla, mutta onnekseni en niitä enää muista, aktiivinen unohtaminen siis toimii vielä.Uusi lukuvuosi on hyvässä vauhdissa ja työ tuntuu ainakin vielä ihan mukavalta. Tietynlainen leppoisuus saattaa olla tämän lukuvuoden teemani, en enää aio ottaa ihan kaikkia byrokraattisia hallintoon kuuluvia juttuja kovin vakavasti, vaan olen ajatellut suunnata kaikki työhön laittamani voimat lapsiin, oppilaisiin ja heidän oppimiseensa ja hyvään oloonsa, jääköön tilastoinnit, moninkertaiset tiedottamiset ja kyselyt. Koetan nauttia työstä, josta olen aina tykännyt, tänä viimeisenä lukuvuotenani niin, ettei minun tarvitse vanhana harmitella väärää ammatinvalintaa:).
Takaisin kotona!
Mukava ja rento matka Liettuaan, Vilnaan, on takana ja hyvä oli taas tulla kotiin. On se kummallista, että silloin tällöin täytyy lähteä pois päästäkseen kotiin takaisin.
Vilna oli sekä Raimolle, että minulle uusi kokemus ja ainakin näin kesäaikaan viehättävä kaupunki. Vanha kaupunki oli kohtalaisen iso ja täynnä elämää, kaikkialla saneerattiin ja restauroitiin - kirkkoja. Minua hiukan ihmetytti, miksi kaikki kirkot pitää saada nopeasti kuntoon, ihmisten asumistasolla ei niinkään näyttänyt olevan väliä. No, minulla nyt on siitä oma ajatukseni, mutta olkoon.
Niitä kirkkoja Vilnassa oli paljon, joka korttelissa taisi olla ainakin yksi, huoneemme ikkunastakin näkyi kaksi. Pääuskonto Liettuassa on katolisuus, mutta myös joku ortodoksinen kirkko nähtiin ja opaskirjan mukaan siellä on myös ekumeeninen ja luterilainen kirkko.
Kuljimme viiden päivän aikana ympäri kaupunkia busseilla ja "rollikoilla", trolley-busseilla, jollaisia Tampereellakin lapsuudessani oli. Nämä kivat retkemme olivat joskus aikamoisia seikkailuja, kun emme yhtään tienneet, minne bussi kuljetti. No, aina päästiin kunnialla hotelliin.
Tulihan yksi mahtava ostoskeskuskin katsastettua, se vaikutti moninkertaisesti IdeaParkin kokoiselta, kahvi ja leivokset siellä nautittiin, mitään kotiin tuotavaa ei näkynyt. Baakelsit sen sijaan, ihan niin kuin muuallakin baltiassa olivat herkullisia ja edullisia, lattekupillisen hinnalla saattoi saada parikin kakunpalaa tai leivosta. Tavallista kahvia en siellä pystynyt juomaan, oli se niin vahvaa ainetta.
Ilmat olivat kohtuulliset, helleaalto tosin oli sielläkin, ja usein oli otsa hiestä märkänä, mutta ei sentään lähes 38 astetta, kuten Suomessa oli ollut poissaollessamme.
Mikä aasinsilta keleihin! Kotipiha näyttikin hirmuhelteen jäljiltä erityisen kuivalta, nurmikko on entisestään ruskettunut, purkeissa ja amppeleissa olevat kesäkukat ovat janosta nuutuneita ja perennat kukkivat nopeasti ja pienin kukinnoin.
Tänä vuonna helteistä tykkäävät ovat saaneet Suomessakin nauttia lämmöstä ja auringosta, hyvä niin, pian taas sateet ja viimat riepottelevat, mutta niin kauan nautitaan tästä kun voidaan.
Minä kyllä itse haen sen katveen ja vilpoisimman paikan.
Lomaa on jäljellä reilu viikko ja vielä on "herkkua" tiedossa, Chydeniuksen laulustudio VII Tampereen teatterikesässä samoin kuin Kaisa Korhosen ja Aulikki Oksasen Sileäksi vasten sydäntä. Näihin on liput hommattu jo huhtikuussa. Teatterikesässä olisi taas paljon nähtävää ja kuultavaa, mutta aika ja rahapussi panevat jarruja rattaisiin. Chydeä en jätä niin kauan, kuin hän ja minä jaksamme Keskustorin ohjelmatelttaan mennä. Yhden kerran jäi väliin, kun ei saaatu lippuja, sen jälkeen olen pitänyt huolen siitä, että liput on varattu heti, kun voi.
Töiden aloittaminenkin tuntuu ihan kivalta, se on nyt sitten edessä viimeinen syyslukukausi (kai), niin kauan sanon kai, kunnes eläke on haettu ja eläkepäätös kädessä :). Jatkan saman luokan kanssa, jonka kanssa kaksi vuotta sitten aloitin, joku haasteellinen oppilas sinne on toisesta koulusta siirtymässä, mutta hänelle en suo vielä ajatustakaan, vasta sitten, kun olemme tavanneet ja tutustumme toisiimme ja toistemme tapoihin.
Tänään muistan, että kesää on vielä jäljellä, ja että koulua ajattelen vasta sitten kun se alkaa.
