Tuo tammikuinen kirjoitukseni nikkelimarkasta on sikäli "menneen talven lumia", että viimeinkin, joku aika sitten, sain takaisin nuo "lääkkeisiin" lainaamani rahat.
Edellisestä kirjoittelusta on vierähtänyt lähes vuosi. Tänä aikana meille on tapahtunut melkoisesti, lähes pelkästään hyviä asioita. Meille siis kuuluu hyvää.
Tänään minua ajatteluttaa se, mitä tarkoittaa hiljaisuus.
Se voi tarkoittaa rauhoittumista, ja siinä merkityksessä hiljaisuus onkin nautittavaa, voi kuunnella ajatuksiaan ja tutkiskella itseään.
Se voi myös tarkoittaa pakollista hiljaa oloa, sellaista, että ei ole seuraa, vaikka haluaisi, ja silloinhan hiljaisuus on ahdistavaa.
Joskus hiljaisuus voi olla ulkopuolelta tuleva toive tai vaatimus, ja siihen on tietenkin joku syy. Vaatimuksen esittäjä ei kuitenkaan ehkä aina huomaa, että se voi jäädä kalvamaan häntä itseään loppuelämäksi. Eikä sitä, miten hän itse on tilanteeseen tullut. Onko muiden oltava hiljaa, jotta oma, ei ehkä aina niin reilu toiminta, ei paljastu, vai mikä on taustalla, ellei asioita pystytä sopimaan?
Minä ainakaan en haluaisi olla todistamassa tilannetta, jossa toinen ei ehdi pyytämään eikä toinen antamaan anteeksi.
"Kyllä minä maksan sen nikkelimarkan...." luvataan Tatu Pekkarisen sanoittamassa ja Georg Malmstenin säveltämässä rallissa. Elämässä kuitenkaan ei aina mene ihan niin. On kovin helppoa pyytää kaverilta lainaksi jokunen kymppi, mutta niin kovin vaikeata tuntuu olevan takaisinmaksu.
Vippaajan pitää päästä hurvittelemaan, vaikka omat rahat
on loppu ja tilipäivään vielä aikaa, ja siksi pitää keksiä "pätevä" syy, ja mikä ikäihmiselle parempi ja tunteisiin vetoavampi selitys, kuin vakava sairaus.
Voi, miten loukkaavalta on tuntunut saada tietoa lahjoista, ravintolasyömingeistä ja juomingeista kuin myös useammastakin rilluttelureissusta sinä aikana, kun itse on odottanut saavansa rahansa takaisin. Mitä nyt muutama kymppi, tuhahtaa vippaaja, ottaen nokkiinsa kehoituksen takaisinmaksusta ja lähtee taas tuhlausretkilleen.
Kukaan ei taida olla muistanut kertoa tällaiselle, jo kuitenkin ihan oikeasti aikuiselle, toisen rahoilla juhlijalle, että sille tielle tulee pää. Pummia ei kukaan halua kaverikseen saati ystäväkseen. Pankit ja pikavipit lienevät jo tulleet tiensä päähän. On reilumpaa pyytää rahaa tuhlailevaan elämäntapaan, kuin lainata sitä ilman ajatustakaan takaisinmaksusta. Ja erityisen raukkamaista mielestäni on valehdella sairauden olevan rahantarpeen syy.
Kuten arvata saattaa, olen luottanut väärään ihmiseen. Kyse ei ole monesta kympistä, vaan kyse on periaatteesta. Ei minullekaan raha taivaasta tule, vaan melko pienellä eläkkeellä on tultava toimeen, ja ihan itsekin olisin nuo kymppini mielelläni tuhlaillut.
Minun uskoani ihmisiin yleensä ei tuo mainittu tapaus ole horjuttanut eikä horjuta, toki olen ollut tietoinen ihmisen itsekkyydestä ja siitä, että on olemassa sellaisia henkilöitä, jotka eivät koskaan pääse omaa napaansa pitemmälle. Harmittaa vain.
"Elämä on ihanaa, jos sen oikein oivaltaa"
Näen kuitenkin paljon positiivisuutta ja valoa ympärilläni.
Minulla on ihana perhe, kultainen mies ja kultaiset lapset, ystäviä, tuttavia ja hyviä naapureita. Minulla on kohtuullisesti terveyttä ja halua elää.
