Harmaata, harmaampaa, harmainta nämä astevaihtelut ovat käytössäni olleet viime aikoina kuvaamassa päivien valoisuutta. Toki tiedän, ettei Suomessa voi olla marraskuussa kauniita ja kuulaita, valoisia päiviä, ellei ole lunta ja pakkasta.
Iän myötä olen lakannut kaipaamasta lunta ja jäätä, muutaman asteen kuiva pakkasilma olisi minusta kaikkein ihanteellisin. Valkea joulukin taitaa olla myytti niiltä ajoilta, jolloin uudet kelkat, sukset ja luistimet piti päästä testaamaan viimeistään tapanina.
Viime perjantaina meidän koulu vietti "joulupajapäivää" aiheina musiikki, kädentaidot ja äidinkieli/suomenkieli.
Itse ohjasin äidinkielen pajaa, jossa luin ääneen lapsille satuja ja tarinoita. Luin muiden muassa tarinan Pikku Idan kuusijuhlasta tamperelaisessa Frencellin koulussa arviolta n. sata vuotta sitten. Ida-tytön hartain toive oli saada kuusijuhlassa lahja, hän kun oli kuullut, että tehtailija Nottbeck oli lahjoittanut tehtaankoulun joulujuhlassa edellisenä vuonna isoille tytöille leninkikankaan ja pojille paitakankaan. Pienten lasten koulussakin saatiin lahja, omena ja piparkakku, jotka Ida sitten varoen kuljetti kotiin vielä nuoremmalle Liisukka-siskolle.
Tarina herkisti tämänpäivän "tavarataivaassa" elävät lapset(8-10v) pohdiskelemaan voiko olla joulua ilman lahjoja, ja voisiko ainoan lahjansa antaa tai jakaa toisen lapsen kanssa. Nyt vielä kun on muutama viikko juhlaan, lapsi saattoi sanoa, ettei niin kamalasti välitä lajoista, mutta tiedänpä, että tunne muuttuu, mitä lähemmäksi joulu tulee.
Toivoisin sydämestäni, että perheiden sisällä päästäisiin jonkinlaiseen kohtuuten tavaramäärissä, sillä, ihan totta, lapset eivät jaksa kiinnostua kovinkaan monesta asiasta yhtäaikaa.
Muistan kuinka itse olin nolona, kun joulupukki meille tullessaan toi kolmeakin säkillistä tavaraa "lasten riemuksi".
No nuo lapseni ovat jo aikuisia, lahjasäkit pienentyneet, ja heidän kanssaan on vietetty jo yksi ihan lahjaton joulu. Mikä helpotus olikaan, kun vuosi sitten ei yhtään tarvinnut stressata mieluisan lahjan keksimisellä juuri jouluna. Äitinä toki muistan heitä, opiskelijoita kun kumpikin vielä ovat, pitkin vuotta, milloin yhteisellä ruokakauppareissulla, milloin muutamalla kympillä puhelinlaskuun.
Toivon hartaasti, että minä pystyisin tänä vuonna nauttimaan joulun odotuksesta rauhassa, ja osaisin jättää tekemättä kaikki turhat asiat (kirjahyllyn kirjoineen voisi kai siivota muulloinkin, verhojakaan ei kai tarvitsisi taas vaihtaa, seinien ja kattojen "riipominen" taitaa olla jo vanhanaikaista, jotain ruokaa saattaisi voida ostaa valmiina tai edes puolivalmiina ja onkohan niitä leivonnaisia oltava niin montaa sorttia),epäilenpä vain, onneksi minulla on Raimo, joka osallistuu, niin uskon, hyvin mielellään kaikkiin valmisteluihin, mikäli vain työltään ehtii.
Muuten olen ylpeä tuosta koulumme pajapäivästä, me aikuiset osasimme suunnitella sellaiset joulun- ja juhlanodotuspajat, joihin kaikki oppilaat kulttuurista ja uskonnosta/uskonnottomuudesta riippumatta saattoivat osallistua hyvillä mielin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti