AJATUKSIA PERJANTAINA, 29.1.10

Taas perjantai, kummallista, että useat ainakin meistä työelämässä mukanaolevista elää viikonloput ja muu aika on seuraavan vapaan odottelua, sunnuntai-iltana tiedän monen kollegani laskevan hetkiä ja tunteja seuraavaan perjantai-iltapäivään.

Minäkin huomaan varaavani teatteri- ja konserttiliput perjantaille tai lauantaille, jopa kylässä tulee käytyä harvoin "viikolla".

Työelämä on tänään koettelevaa ja voimia kuluttavaa, ja monista varmaan tuntuu, ettei oikein koskaan ehdi latautua

Kuitenkin arjenkin pitäisi olla vaihtelevaa, jotta jaksaisimme, ja vapaapäivinä sitten keräisimme uusia voimia, kukin tavallamme.

Eräs ystävä, joka on ollut läheisesti mukana meidän perheen kaikenlaisissa juhlissa toistakymmentä vuotta, kyseli muutama päivä sitten, onko juhlan aiheet lopussa, kun emme ole tavanneet. Rehvakkaasti vastasin, että meillä arkikin on juhlaa.

Mutta onko se? Sehän riippuu minusta. Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä minun ja meidän juhlaa.

Se on mm. nautinto siitä, että on lämmin koti, vallankin tämän tammikuun pakkasilla, tai tieto siitä, että joku välittää, rakastamisen ja rakastettuna olemisen tunne. Juhlaa on kun saa vain olla, ei tarvitse mennä eikä tulla, ei tehdä eikä touhuta, ei välttämättä edes puhua.

Juhlaa on, kun itse voi valita aikansa käytön omien arvojensa mukaan.

Kyllä, näin itselleni vastaan, kyllä meillä arki on juhlaa.

Ajatuksia 13.1.10

"Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi". Tämän vanhan kansan sanonnan mukaan tänään viimeinenkin tonttu riisutaan seinältä ja pannaan talteen odottamaan uutta Tuomasta.

Viime päivinä olemme saaneet mukavaa puheenaihetta kauniista maisemista ympäri Suomea, kuurapuita on kuvattu siellä ja täällä. Kerrankin säästä on ollut myönteistä sanottavaa monta päivää, jopa talvisäästä, ja jopa minulla.

Tammikuu on puolessa välissä ja vuosi lähtenyt mukavasti alkuun, pitkä juhlajakso on takana ja arjessa puurretaan jo "täyttä häkää". Monilla meistä on vielä talvilomaa odotettavana ja tietenkin se iki-ihana suvi ja suviloma.

Kummallisia mielleyhtymiä sitä ihmiselle tulee. Serkuntyttö kerran viime kesänä mainitsi facebookissa jollekin kaverilleen tykkäävänsä suolasilakoista. No, me taidamme tämän nuoren naisen kanssa olla samankaltaisia monessakin asiassa (kuulemma sukuvikoja), mutta tässä nyt kumminkin.

Huomenna olisi tarkoitus syödä suolasilakoita! Tiedän, tiedän, liikaa suolaa, epäterveellistä, , mutta niin mahdottoman hyvää!

Laitan meille "vanhaan malliin" kuoriperunoita, joiden päällä silakat kypsyvät parissa minuutissa. Teen mukaan munakastikkeen ja lisukkeeksi ruisleipää ja maitoa/vettä.

Sellaisenaan se Tuntemattoman Hietanenkin suolasen silakan söi ja kehui sillä pärjäävän "pual vuat".

Kun minä olin lapsi, vasta jokunen vuosi sitten, tällaista saatettiin syödä, kun äidin rahat olivat käyneet vähiin ja seuraava tilipäivä oli vielä edessäpäin. Tuohon aikaan ei ollut luottokortteja, no joillakin oli kaupassa kirja, jolle ostettiin, mutta Irma-äiti kieltäytyi jyrkästi velaksi syömisestä. Näitä päiviä varten oli jo syksyllä hankittu silakka-astia kellariin, siihen suolasienien ja -kurkkujen viereen. (Ei ihme, että verenpaine on hiukan koholla:) ).

Enäänpä suolasilakoita ei syödäkään rahattomina päivinä, olin lentää pyllylleni, kun kaupassa huomasin kilohinnaksi 9 - 13€! Naudan sisäpaisti oli halvempaa! Luulisi silakan pääsevän jo herrasväenkin pöytiin.

Mutta oli kuinka oli, huomenna herkutellaan näin, ja tämän ruuan kanssa ei kuulu syödä mitään etikkapunajuurta tuoreempaa, tuskin edes sitä.

Ruokablogihan tästä meinasi tulla, ja mikäs siinä, jos silakoita jää, teen vielä jonain päivänä silakkalaatikkoa ja suutarinlohta. Perinneruokia näin härkäviikoilla.

Ajatuksia loppiaisena 10

Näyttääpä oudolta tuo vuosiluvun merkitseminen otsikossa, tulee mieleeni vanha käytösnumero koulusta. Se oli kaikilla 10, vain lunttaus tai tupakanpoltto laskivat sen, tietenkin vain siinä tapauksessa, että niistä jäi kiinni.
Itselläni oli aina kymppi, mikä siis todistaa vain sen, että olin nokkela lunttaaja ja tupakkaakin poltin hyvin salaa ja piilossa:).

Loppiainen merkitsee, paitsi juhlapyhien loppumista (muistan sen myös Itämaan tietäjien muistopäiväksi), myös joululoman päättymistä.
Huomenna mennään töihin ja kouluun, kassit ja reput on jo pakattuna, lukujärjestyksen mukaan. Ei siis minkäänlaista "pehmeää laskua" kevätlukukauteen, vaan heti täyteen toimeen. Kokemuksesta tiedän, että tokaluokkalaisia, joita nyt opetan, innostaa kovasti ne muutamat uudet ja puhtaat kirjat, joita he saavat, matematiikassa ja äidinkielessä.
Toivon, ja uskonkin kohtaavani luokallisen virkistyneitä lapsia, jotka ovat viettäneet paljon aikaa ulkoillen, luistellen, hiihtäen ja peffamäkeä laskien.
Monta tärkeää asiaa on lasten perheissä esillä, kun ollaan siirtymässä 3. luokalle, mm. ensimmäinen kielivalinta.

Tänään olen pysähtynyt ajattelemaan, mistä päättäjillemme löytyisi intoa etsiä uudenlaisia ratkaisuja rahojen riittämiseksi. Nyt pitää peräänkuuluttaa luovuutta ja innovatiivisuutta.
Meillä monilla on toivottavasti vielä hyvässä muistissa edellisen laman "säästöt", jotka kohdistuivat rajusti lapsiin ja nuoriin. Tänään ollaan tekemässä samoja virheitä.
En suostu ymmärtämään sanaa säästö, kun rahaa otetaan pois peruspalveluista, vanhusten-tai terveyden- ja sairaanhoidosta, lasten päivähoidosta tai peruskoulusta. Säästöön laitetaan varoja hyvinä aikoina, jotta ne voidaan ottaa käyttöön huonoina päivinä, tai säästää voidaan jotain hanketta varten, mutta nämä "säästöt" eivät tule koskaan takaisin.

Kylläpäs nämä hajatelmat nyt luisuivat negatiivisiksi, mutta onhan tulevassa toki paljon hyvääkin. KEVÄT on edessä, voin herätä tästä puolivillaisesta, lähes talviunillaolosta toimintaan.