Tuo samainen helikopteri kuljetti lapseni viime viikolla sairaalan teho-osastolle, lapseni, lähes 28-vuotiaan, jolle arvaamatta oli puhjennut 1.-tyypin diabetes ja joka oli tietämättä tilanteestaan mennyt vakavaan insuliinishokkiin ja tajuttomaksi.
Viisi päivää sitten tajusin järkyttävällä tavalla, etteivät nuo aikuisiksi kasvaneet lapsetkaan ole itsestänselvyyksiä, kuten emme me, heidän vanhempansakaan.
Tuo lapsi totuttelee nyt elämään uuden piirteensä kanssa, hänen on aina hoidettava itseään mm. pistoksin ja seurattava vointiaan eri tavalla, tarkemmin, kuin ennen.
Ja minä, äiti, totuttelen luottamaan siihen, että lapseni osaa ja haluaa, hän on jo aikuinen, minä en ole enää vastuussa hänen terveydestään, minun tehtäväni on nyt tukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti