Kuulin TV:stä ajattelua
herättävän venäläisen sanonnan, joka kuului suurin piirtein
seuraavasti: valheella pääsee ehkä eteenpäin, mutta siltä tieltä
ei koskaan ole paluuta.
Meillä todetaan sama
asia
sanoin, valheella on lyhyet jäljet.
Mieleeni tuli arvostamani
Lauri Viidan runo:
Moraali
"Siisti
täytyy aina olla!"Moraali
sanoi kissa hietikolla -
raapi päälle tarpeenteon
pienen, sievän santakeon.
Samoin kuin kissalla, meillä ihmisilläkin moraali on usein vain sievä santakeko, jolla yritetään peitellä virheitä.
Mikä sitten on valhe?
Minusta valhe on hyvin yksiselitteisesti kaikki, mikä ei ole ihan
totta, mitään ”sallittuja, valkoisia” valheita tai osatotuuksia
ei voi olla, eivätkä muistikuvat aina ole totuuksia.
Pikkulapsihan ei erota
tarua todesta, mutta olen ajatellut, mikä saa aikuiset
valehtelemaan. Onko se pelko, raukkamaisuus, tyhmyys, oman edun
tavoittelu vai vain yksikertaisesti kieroon kasvanut luonne?
On kuitenkin varmaa, että
valhe tarvitsee aina uuden valheen, sen santakeon, ja taas uuden,
kunnes lopulta valehtelija ei enää tiedä tai muista, mitä
kenellekin on puhunut tai tehnyt. Pahinta on mielestäni se, että
valhekierteessä elävä valehtelee aina myös itselleen ja ennen
pitkää menettää oman arvostuksensa.
Paluuta ei todellakaan
ole. Ainoastaan valheiden myöntäminen ja täydellinen
suunnanmuutos mahdollistavat sellaisen elämän, jossa voi rohkeasti
ja oikeudenmukaisesti seistä oikeaksi katsomansa asian takana.
Tulos on varmasti
plus-merkkinen, helpompi ja vapaampi elämä, ennen kaikkea sovussa
itsensä kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti