Tämä sunnuntai on kulunut mukavien ajatusten merkeissä. Ylioppilasluokallani vuodelta -71 oli eilen tapaaminen. 13 vuotta oli kulunut edellisestä kerrasta, ja paljon oli tapahtunut itse kunkin elämässä näinä vuosina.
14 meitä oli koolla, minusta se oli vähän, mutta monien mielestä meitä oli runsaasti paikalla.
Niinpä kai, samoinhan on singoutin senioreiden kanssa, kovin harva on tapaamisiimme tullut. Elämä on antanut meille joikaiselle niin paljon kaikenlaista, ajat ja paikat ei sovi kaikille ja sekin täytyisi ymmärtää, että on niitä, jotka eivät halua muistella, vaan haluavat elää tätä päivää.
Mitään hurjia muutoksia ei tainnut olla tapahtunut meistä kenessäkään. Minähän kävin tyttölyseon, joten kaikki olimme tulleet hiukan "naisellisemmiksi" sitten yo-kirjoitusten, samoin aika monella oli hiustenväri muuttunut, kampaajalla tai luonnostaan (minulla), paria poikkeusta lukuunottamatta joka nokalla keikkui prillit ja kuulokin oli heikentynyt. Mutta nauru raikui samalla tavoin kuin lähes 40 vuotta sitten. Ihan samanlaisia kikattajia taisimme olla. Vielä saatoimme tavata 2. kerroksen ravintolassa, kaikki pääsimme sinne omin avuin, kellään ei ollut edes keppiä, virkeätä, tyylikästä naisjoukkoa olimme.
Mummut saivat ihan rauhassa näytellä valokuvansa :) ja me vielä lapsenlapsettomat katselimme ja kuuntelimme hienotunteisesti, ehkä jopa hiukan kadehtienkin, mene ja tiedä.
Maailma on pienentynyt niin, että eräs "tytöistä" tuli varta vasten tapaamiseen Ranskasta. Vielä muutama vuosi sitten näin varmaankaan ei olisi tapahtunut, lennot olivat niin arvokkaita, nyt Pariisista pääsee Tampereelle lähes yhtä mukavasti kuin Helsingistä. Hyvä näin, tosi kiva oli Marja-Liisaakin tavata.
Kaikille, erityisesti Tipalan ikinuorille tytöille, toivotan iloa ja aurinkoa alkavaan syksyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti