Ajatuksia 28.10.09

Ympärillä pimeys, en pidä tästä, aina pimeätä -vuodenajasta. Tuntuu, etten oikein saa mitään aikaiseksi ja että minusta piti syntyä karhu, joka vetäytyy unilleen kunnes uusi kevät koittaa.
Ensi viikonloppuna vietetään pyhäinpäivää ja Amerikasta tullutta Halloweenia.
Pyhäinpäivä on minusta aina ollut hiukan outo kirkkopyhä, kaikkien pyhien päivä, kun meidän protestanttisessa kirkossamme ei kai ole pyhimyksiä, ja toisaalta kuolleiden läheisten muistopäivä. Minulta on kuollut jo melkomoinen joukko läheisiä, vanhemmat, oma lapsi, ensimmäinen puoliso, mutta en osaa enkä edes halua merkitä kalenteriin päivää, jolloin minun kuuluu heitä muistaa.
Lastani ja äitiäni muistan eri tavoin kuin muita, he kumpikin olivat minun omiani, vaikkakin täysin eri tavoin.
Toissapäivänä äiti olisi täyttänyt 81 vuotta, jos eläisi. Häneltä sain paitsi elämän, myös eväät siihen, ja vaikka hän on ollut poissa jo viisi vuotta, hän on läsnä joka päivä arjessani.
Esikoistani, poikalasta, en koskaan saanut oppia masun ulkopuolella tuntemaan. Ja ensimmäinen puolisoni, lasteni isä, hänestä muistuttavat Petri ja Terhi, näen heissä kummassakin palan isäänsä, toinen kävelee juuri samalla tavalla ja toisen piirteissä on paljon isältä saatua. Molemmat lapset ovat myös musikaalisia, kutan isänsä.
Pyhäinpäivänäkin yritän muistaa eläviä lähimmäisiä; miten se Irma-äiti niin usein osuvasti opettikaan, älä tuo kukkia haudalleni, en tiedä niistä enää.

No sitten se pelottelun ja kauhun juhla, halloween, miten ihmeessä se onkin vallannut paikkansa viime vuosina. Minun puolestani sitä viettäkööt he, jotka haluavat, kunhan minun ei tarvitse karkkeja eikä kepposia pohtia. Mietin vain, että meidän omassa kulttuurissammekin olisi esiinnostamisen arvoisia juhlia. Voisimmehan vaikkapa Kalevalan henkilöihin ja tapahtumiin sijoittaa juhlan ja vaikkapa talviriehan aiheita.

Ajatuksia perjantaina, 9.10.09

Perjantai, lokakuun toinen jo, ja koulujen syysloma alkamassa. On kummallinen juttu, kun tietää loman olevan ihan lähellä, jo ovenraossa, sitä väsyy ja tuntuu, ettei jaksaisi enää tuntiakaan ihmisten lapsia. Jaksaisihan sitä, jos olisi pakko ja lomaa ei olisi. Onneksi syysloma meillä tänä vuonna kestää kokonaisen viikon, ehtii vähän irrota töistä ja rentoutua.

Huomenna tulee kuluneeksi 175 vuotta Aleksis Kiven syntymästä. Sitä ajatellessani, olen kertaillut mielessäni muistamiani kauniita lauluja hänen runoihinsa, Tuonen lehto, Suomenmaa, Timon laulu oravasta, 7 miehen voima, Jo valkenee kaukainen ranta, mm.

Aleksis Kiven kieli on mitä kauneinta suomea.

Syksy on vielä siedettävä, tänään itse asiassa kaunis ja kuulas ja vielä melko lämminkin, vielä voi vastapestyt lakanat kuivata ulkona auringonpaisteessa ja tuulessa, hmm, mikä tuoksu niihin tuleekaan.

Ei ole kyllä vanhaksi tulemista.

Muutama viikko sitten saamani munuaiskiviepäily onkin todennäköisesti sappikiviä tms. ja leikkauslähete on lähtenyt. Nyt juuri on silmäkulmasta ja otsasta poistettu pari ihomuutosta, ei kaiketi pahoja, mutta...

Olen kyllä tyytyväinen kotikuntani terveyspalveluihin, ovat toistaiseksi varmaankin maan parhaimpia, ellei peräti parhaat. Täällä terveyskeskuksesta hyvin herkästi lähetetään erikoialääkärin yksityisvastaanotolle konsultaatioon. Se sujuu paljon nopeammin, kuin sairaalan poliklinikan jonot, minullakin on nyt maksusitoumus ihotautilääkärille muutaman muun kasvojen alueella olevan pienen ihomuutoksen takia.

Pirkkalasta ei kannata muuttaa pois ja toivoa sopii, ettei tuo iso naapurikaupunki imaise tätä osakseen. Ei vaan, kai siinä voisi olla hyvätkin puolensa, sitä vaan alkaa olla siinä vaiheessa elämää, että jos jotakin kremppaa ilmenee, ja terveydenhoitohan nousee silloin hyvin tärkeäksi.

Tänään olen vielä sairaslomalla ja pyrin olemaan puhumatta, jotta ääneni palautuisi maanantaihin mennessä. Helppoa se tällaiselle höpöttäjälle ei ole.
Onnistuin viime viikonlopun aikoihin nappaamaan itselleni syysflunssan ja minun heikoin kohtani on tärkein työkaluni, ääni.
Viime viikoloppuna olimme Jennin ja Miikan häissä Hatanpään kartanossa. Paikka ja tilaisuus olivat hyvin kauniit samoin kuin hääparikin. Tuossa tilaisuudessa tapasin minulle tärkeimmät sukulaiset äitini puolelta.
Koska läsnä oli tietysti myös Miikan suku ja nuorten suuri ystäväjoukko, vieraita oli paljon enemmän kuin tuttuja.

Minulla elää vielä kaksi enoa, joihin en ole pitänyt yhteyttä oikeastaan lainkaan. Toissapäivänä sattumalta labrassa tapasin Otto-enon, joka vaikutti virkeältä, mutta erittäin sairaalta mieheltä. Lupasin itselleni korjata virhettäni ja käydä tapaamassa Ottoa ja Eilaa, kun vielä voin.

Tulevana viikonloppuna, mikäli sää sallii, laitamme pihat, lähinnä perennapenkit, "talviteloille". Viime yön pakkanen vasta palellutti joriinit, eli daaliat. Lehdet ovat vielä puissa, joten haravointi siirtynee myöhemmäksi.
90-luvun alusta muistan sellaisen syksyn, että lumi tuli lehdessäoleville puille, se oli aika hurja juttu puille, ja pudonneita lehtiä oli maassa koko talven, meilläkin haravoitiin rumia sireeninlehtiä etupihalta jäisestä maasta joulunalusviikolla.

Oli kuinka oli, aion nauttia viikonlopusta, mikäli ilma äityy kurjaksi, sateeksi ja tuuleksi, sytytän sisällä kynttilöitä ja iloitsen siitä, ettei ole pakko mennä ulos.