Marraskuu taitaa olla menninkäisten aikaa, jatkuva hämäryys tai pimeys lienee niiden suojana. Minä en pimeydestä erityisemmin pidä, olen kevään lapsi ja rakastan valoa.
Kävin juuri etupihallani kuvaamassa tämän kukkapenkin sinnittelijän, Pink panda -mansikan, joka osaa ottaa pienenkin valonhäivähdyksen hyväkseen ja jaksaa sitten iahduttaa ainakin minua pakkasten ja lumen tuloon asti.
Onneksi valoa ja iloa elämään voi saada, vaikka aurinko ei näyttäydykään. Minä sain nauttia Valoa kaamokseen , sanoin ja sävelin -konsertista viime sunnuntaina. Tampereen runo- ja kulttuuriyhdistys TaRu, josta aiemmin en ollut edes tietoinen, oli konsertin järjestäjänä. Olihan tapahtumasta lehdessäkin ilmoitus, mutta tuskin olisin sitä huomioinut, ellei sosiaalisessa mediassa ystäväni olisi esitellyt sitä. Siis hieno juttu facebookit ja twitterit näin "oikeasti aikuisellekin".
Koko tilaisuus oli loistava, vaikka useimmat laulut ja runot saivat kyyneleet nousemaan silmiini, nautin suunnattomasti ja lähdin kotiin kevein mielin ulkona vallitsevasta synkästä pimeydestä huolimatta . Erityisesti minua kosketti Ahti Jokisen lukemana Maaria Leinosen runo Tämän kansa osasi kerran. Voi, miten hyvin se sopiikaan tähän päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti