Ajatuksia tiiistaina, 20.12.2011

Tämä joulunalusaika on ollut erityinen. Ei kiirettä mihinkään. Päätimme valmistella juhlaa sen verran kuin jaksetaan ja viitsitään. Olemme hyvin jaksaneet,
Joulunaika alkoi 10. päivä, kun joukko SingOut-ystäviä kokoontui kotiimme kertoilemaan taas kuulumisiaan ja muistelemaan.

Tänään saimme joulusiivouksen tehtyä niin, että aaton aatolle jää vain pikaimurointi ja pölyjen pyyhintä . Olen sitä mieltä, ettei jouluksi tarvitse erityisesti siivota, mutta laiskahkolle itselleni se on pontimena yhteen vuoden ns.oikeista siivouksista, jolloin mennään rätin kanssa kaikki nurkat. Nykyään tosin kaappien sisuksia pyrin siivoilemaan silloin kun ne sitä eniten tuntuvat kaipaavan.

Raimo oli minulle verrattomana apuna, hän hoiti paitsi mattojen pudistelun, myös lattioiden ja jalkalistojen pesun vanhanaikaisesti konttaamalla. On minulla upea puoliso, ei joka mies kumarrukaan kontilleen auttamaan vaimoaan!

Nyt meillä onkin muutama päivä aikaa "luppoilla" torstaina ja perjantaina on jouluruokien vuoro. Tykkään tehdä perinteiset jouluruuat itse, siten saan oman ja perheen suun mukaista.
Ne ovat helppoja valmistaa, kypsyminen vaan vie aikaa, mutta sitähän meillä nyt on ja ah, ne tuoksut...

Toivon, että kaikki ihmiset saisivat viettää juuri sellaisen juhlan kuin haluavat tai voisivat niin halutessaan olla viettämättä minkäänlaista juhlaa.

...Mutta iloisesti leimusi koivuinen pystyvalkia, jonka herttaisessa hauteessa veljekset itsiänsä mieluisasti lämmittelivät. Siinä hetken seistyänsä, seitsemän miehen rivissä, siirtyivät he pöytään, nauttimaan lihaa, leipää, makkaroita ja lämmitettyä olutta, jonka kaiken heille nahkapeitturin emäntä, armoitteleva vaimo rakensi. -- Mutta, koska veljekset olivat atrioinneet, vaipuivat he alas olkisille vuoteillensa, ja pian, käärittyinä unen hienoon huiviin, unohtivat he elon taistelon. Makeasti he makasivat, ja kauan vielä lämmitti heitä loimottava valkea. -- Mutta ulkona hyppeli pakkanen räiskytellen pitkin aitoja, pohjonen liehtoi voimakkaasti tähtikimmeltävän taivaan alla, josta kalvea kuu hymyten katseli alas. (Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä, Impivaaran joulu)

Ajatuksia keskiviikkona, 7.12.2011

Joulukuu on jo pitkällä ja vasta satoi ensilumen, ohuen valkoisen kerroksen talvea, valaisemaan maisemaamme. Vielä on päivä kovin lyhyt, mutta ei aikaakaan, kun yö vähitellen lyhenee ja päivän valoisa aika pitenee. "Vanha kansa" tapasikin sanoa, että jouluna on päivä jo kukonaskelen pitempi ja tapanina sen hullukin huomaa.

Ensi lauantaina saamme mieluisia vieraita, ystäviä sing out -ajoilta 4o vuoden takaa kokoontuu meille. Olemme viime vuosina kokoontuneet silloin tällöin tapaamaan toisiamme, vaihtamaan kuulumisia ja muistelemaan niin kauan kuin vielä muistamme.

Kotona arki on nyt muutaman päivän ollut erilaista kuin ennen, Raimokin on nyt jäänyt eläkepäiviä viettämään ja opettelemme olemaan yhdessä vapaalla. Tuntuu ruhtinaalliselta nukkua 8 tunnin yöunia, kun muutamana viimeisenä työvuotena unet jäivät muutamaan tuntiin, oli arki tai pyhä. Nyt vasta ymmärrän, millainen paine työssäni olikaan.

Tämä joulunalus on siis erilainen kuin aiemmat, saamme kaikessa rauhassa valmistella oman näköistä joulua kotiimme.

Ote viime joulun alla kirjoittamastani ajatuksesta: "Nyt jo nenässä tuoksuu seuraavan joulunalusen rauhallinen aamukahvihetki, ei kiirettä minnekään, ei tiukkaa aikataulua eikä ole pakko lähteä yhtään minnekään." Oikea tuoksu saavutti ajatukseni jo runsas vuosi sitten, tässä vapaudessa nautin eniten juuri aamuista ja kiireettömyydestä.

Ajatuksia, keskiviikkona, 2.11.2011

Marraskuu taitaa olla menninkäisten aikaa, jatkuva hämäryys tai pimeys lienee niiden suojana. Minä en pimeydestä erityisemmin pidä, olen kevään lapsi ja rakastan valoa.
Kävin juuri etupihallani kuvaamassa tämän kukkapenkin sinnittelijän, Pink panda -mansikan, joka osaa ottaa pienenkin valonhäivähdyksen hyväkseen ja jaksaa sitten iahduttaa ainakin minua pakkasten ja lumen tuloon asti.

Onneksi valoa ja iloa elämään voi saada, vaikka aurinko ei näyttäydykään. Minä sain nauttia Valoa kaamokseen , sanoin ja sävelin -konsertista viime sunnuntaina. Tampereen runo- ja kulttuuriyhdistys TaRu, josta aiemmin en ollut edes tietoinen, oli konsertin järjestäjänä. Olihan tapahtumasta lehdessäkin ilmoitus, mutta tuskin olisin sitä huomioinut, ellei sosiaalisessa mediassa ystäväni olisi esitellyt sitä. Siis hieno juttu facebookit ja twitterit näin "oikeasti aikuisellekin".
Koko tilaisuus oli loistava, vaikka useimmat laulut ja runot saivat kyyneleet nousemaan silmiini, nautin suunnattomasti ja lähdin kotiin kevein mielin ulkona vallitsevasta synkästä pimeydestä huolimatta . Erityisesti minua kosketti Ahti Jokisen lukemana Maaria Leinosen runo Tämän kansa osasi kerran. Voi, miten hyvin se sopiikaan tähän päivään.

Ajatuksia maanantaina, Aleksis Kiven päivänä, 10.10.2011

"Ei maassa eikä taivaassa ole paikkaa niin rakasta kuin se, jossa synnyimme ja kasvoimme ja jonka tanterilla pieninä piimäpartaisina piehtaroitsimme."
(Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä)

Aleksis Kiven kieli on vaikuttavaa, se on niin kaunista.

Syksy. Tänä syksynä olemme saaneet katsella kaunista ruskaa, ja olen tähän asti nauttinut täysin rinnoin eläkepäivistäni, mutta tuleva pimeys, sateet, kylmä ja loska pikkuisen ahdistavat. Tuota ahdistusta yritän torjua kirjallisuuden parissa. Viimeisinä työvuosina lukeminen jäi vähemmälle, en vain yksinkertaisesti jaksanut keskittyä. Nyt olen laatimassa listoja kirjoista, joita haluan lukea ja joita aion varata kirjastosta.

Enää ei juuri voi sanoa, että kesää olisi jäljellä, mutta mukavaa ulkoiluilmaa kuitenkin, pihalla riittää askaretta, haravointia, kukkapenkkien siistimistä ja talvi-istutusten laittoa. Valkoiset miljoonakellot kukoistavat etupihan amppelissa kauniimmin kuin kesällä konsanaan, mutta pakkanen vie ne heti kun seinustalle asti yltää.

Sain mukavan ja mieltä lämmittävän tervehdyksen muutama päivä sitten, viimeiset oppilaani, joiden kanssa kolme vuotta yhdessä "tahkottiin" opiskelun alkeita, lähettivät minulle kuulumisiaan. Niitä lukiessani tunsin lämpöä ja hyvää mieltä siitä, että muistavat, kuin myös siitä, että poisjäännistäni huolimatta, heidän kasvunsa ja oppimisensa jatkuu. Näinhän se on, onneksi minäkään en ole korvaamaton, eikä siihen vesilasilliseen, josta sormeni vedin pois, jäänyt minkäänlaista monttua tai kuoppaa.

Ajatuksia tiistaina 2.8.2011

Elokuun toisen päivän aamu herätti minut raikkaudellaan. Nautin tästä, kuulas aurinkoinen aamu, aamukahvi ja lehti terassilla eikä helle hiota heti aamusta.
Olen virallisesti eläkkeellä toista päivää ja tuntuu hyvältä. Opettelin eilen uuden asian, netin opetusvideon avulla harjoittelin minulle uuden, mainion tavan viikkata paita. Ajattelin, että jospa otankin tavoitteekseni opetella silloin tällöin jonkun uuden asian tai tavan toimia ja rikon näin vanhoja, jo luutuneita rutiineitani.
En aio täyttää kalenteriani pakonomaisesti, vaikka vallalla onkin käsitys kiireisistä eläkeläisistä. Luulen, että edelleenkin inhoan kiirettä, nautin rauhallisuudesta ja viihdyn hyvin sekä kotona, että vanhojen ystävien seurassa, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin ja ehkä uusiin harrastuksiinkin, ja teen "mitä huvittaa".

Eläkeläiskortti on lompakossa, vaikka varsinaiseen eläkeikään on vielä muutamakin vuosi, ja huomaan, että sillä saa pieniä alennuksia monissa paikoissa, Juna- ja kaukoliikenteen bussilppujen lisäksi esim. elokuva- teatteri-ja konserttiliput ovat hiukkasen halvemmat. Se on hieno juttu, ehkä noilla euron tai kahden alennuksilla ikäihmisetkin saadaan pysymään elämässä mukana.
Tiedostan kuitenkin, että minä olen hyvässä asemassa, eläkkeelläni tulen toimeen ja voin käyttää kulttuuripalveluitakin halutessani ja jos tiukalle tuntuu, olen "reservissä", eli minulla on vielä 8 vuoden ajan mahdollisuus ottaa vastaan opettajan sijaisuuksia tms. ja saada vähän lisätuloa. Se ei nyt kuitenkaan ole suunnitelmissani.

Minulla oli nuorena opettajana, ensimmäisessä työpaikassani asetettu tavoite: elävänä eläkkeelle. Se on nyt toteutunut. Eilen, tavatessani erään ystävän, hän tokaisi, että nyt sitten uusi tavoite: eletään ainakin satavuotiaisksi. No, päiviämmehän emme onneksi tiedä, mutta yritetään elää täysipainoista elämää mahdollisimman pitkään.

Ajatuksia maanantaina, 25.7.2011

Ajatukseni viipyilevät Norjassa, niiden ihmisten luona, jotka viime perjantain verilöylyssä menettivät rakkaitaan. En osaa sanoin ilmaista tuskaani heidän puolestaan. Tai niiden ihmisten puolesta, joiden poika tai ystävä nuo kamalat hirmuteot suoritti, heilläkin on varmasti elinikäinen tuska sydämissään.

Tämä kuva on viime lauantailta, auringon laskun aikaan otettu Pirkkalassa.
Tämä hetki kuvasi ajatuksiani, aurinko laski lähes sadan nuoren kohdalla ja heidän omaistensa elämässä, noustakseen kuitenkin uudelleen ja uudelleen.

Teloitetuilla nuorilla ja heidän pakoon päässeillä tovereillaan oli yhteinen aate, he olivat valveutuneita nuoria, joiden tavoitteena oli parantaa elämää Norjassa ja muualla maailmassa. Tuota aatetta ei tapeta ampumalla, vaan se vahvistuu, niin uskon. Nuo hirmuteot osoittavat miten tärkeää on rauha, toisen kunnioittaminen aate-, rotu- tms. taustasta huolimatta ja välittäminen.

Ajatuksia perjantaina, 15.7.2011

Tänään on merkittävä päivä. Tampereen kaupunki maksoi minulle palkkani vakituisen opettajan työstä viimeisen kerran.

Muistan hyvin kun kesällä -66, ollessani ensimmäisessä kesätyöpaikassani Suomen Trikoon sukkatehtaalla, sain ensimmäisen tilipussin, ihan oikean tilipussin, ruskean kuoren, jonka päällä kauniilla käsialalla oli kirjoitettuna Pirjo Lamminen, ja joka sisälsi palkkani kahdelta viikolta.
Tuolloin alkoi palkansaajan elämä, tosin tietenkin vielä talvet kävin koulua ja opiskelin, mutta kesiksi yritin hakeutua vähän tienestiin.

Opettajana olin 37 vuotta ja nyt vietän viimeisiä "kesäkeskeytyspäiviä" ennen kuin jään eläkkeelle, 1.8. Siihen päättyy minun työurani, ellen nyt sitten niin paljon pitkästy, että vielä jotain uutta keksin tai ryhdyn sijaisuuksia tekemään, vannomatta paras.

Tänään tuntuu hyvältä, en laske jäljellä olevia lomapäiviä ja -viikonloppuja, vaan nautin jokaisesta päivästä säästä tai muista olosuhteista riippumatta.

Ajattelen kuitenkin niitä työkavereita, ja oppilaita, jotka jatkavat koulunkäyntiä elokuussa ja toivon, että he kaikki ovat kesällä voineet kerätä voimia tulevaa lukuvuotta varten.

Ajatuksia torstaina, 9.6.2011

Ihana kesä,
vaikkakin aurinkoihottuma käsivarsissa vaivaa ja pitää minua oleskelemassa katveessa, nautin kesästäni täysin siemauksin.
En lakkaa ihmettelemästä luonnon mahtia ja väkevyyttä. Meillä pohjolassa kaiken on pidettävä kiirettä, jotta ehtii ennen uutta talvea, herätä, lumota, kypsyä ja tuleentua.

Alan vähitellen toipua niistä ihanan lämpimistä huomionosoituksista, joita sain viime viikon aikana niin työkavereilta, kuin oppilailta ja heidän vanhemmiltaan. Olen ollut liikuttunut siitä, miten hyvin minut on tunnettu, kaikki on ollut niin minun näköistäni. Erityisen otettu olen ollut oppilaiden vanhemmilta ja vanhempainyhdistykseltä saamastani huomiosta.

Viime lauantaina, ihanan lukuvuoden päätöstilaisuuden jälkeen luovutin koulun avaimet rehtorille ajatuksin, saatan joskus poiketa, mutta vain avoimien ovien aikaan.

Pitkin kulunutta lukuvuotta olen "siivonnut jälkiäni" 17 vuoden ajalta Härmälän koulussa, jakanut pois kirjallisuutta, juhlaohjelmavinkkejä, askartelu- ja käsityömalleja, pelejä jne. Viimeisenä otin opettajainhuoneen keittokomeron kaapista oman kahvimukini.
Kotonakin olen järjestellyt parina päivänä hitusen entistä elämää pois, työpöytä kaappeineen ja laatikoineen pitäisi vähitellen saada toisenlaiseen käyttöön.

Punakynät voin jo hyvillä mielin hävittää!

Ajatuksia perjantaina, 13.5.2011

Luonto näyttää taas ihmeitään, joka aamu huomaan kevään etenevän hurjaa vauhtia kohti kesää. Nurmet ja puut viheriöivät, ihanat voikukkaniityt, rentukoiden valtaamat ojanvieret, valkovuokkolehdot ja kukkaan juuri puhjenneet tuomet hyväilevät aistejani. Ihana, ihana kevätkesä!

Minä istun työpöytäni ääressä pohdiskelemassa viimeistä kertaa lukuvuosiarvioita. Voi, miten vaikeata tämä onkaan!
Kun pieni lapsi puhuu tuskin kuultavasti eikä juuri koskaan sano oma-aloitteisesti mitään, onko kysymyksessä heikot vuorovaikutustaidot vai ihan vaan luonteeltaan hiljainen ja vetäytyvä lapsi? Nuo ovat kaksi ihan eri asiaa.
Pyrin olemaan tässäkin niin oikeudenmukainen kuin se vain minun kyvyilläni on mahdollista. Luonteen arvioiminen ei ole minun tehtäväni, lapsella on oikeus yksilöllisyyteen, minun on vain tarkkailtava, että hänellä on hyvä olla.

Mitä kauemmin olen tätä työtä tehnyt ja mitä useamman todistuksen kirjoittanut, sen tarkemmin harkitsen mihin rastini piirrän.

Pienen pieni haikeus ehkä tuntuu tällä hetkellä sydänalassa.
Eniten tulen muistamaan vuosien varrelta niitä oppilaita, joilla kaikki ei ole ollut "kohdallaan "", kuka on sairastanut, kuka kokenut hylkäämistä, joku on menettänyt perheenjäsenen, toisella on ollut suuret vaikeudet oppimisessa tai vaikeita käytöshäiriöitä. Nämä lapset ovat aina saaneet toisia isomman sijan sydämessäni. Olen uskonut, että se kantaa pientä edes vähän matkaa elämässä eteenpäin.

Luokan kaapit on siivottu hyväksi jonkun muun tulla sinne työskentelemään, vuosien varrella kotoa kantamani tavarat olen jakanut lapsille, tuonut kotiin tai ainakin pakannut pois kuljetettavaksi. Petri ja Terhi saavat takaisin mm. Arvaa kuka - ja Kimble -pelinsä, jotka ovat jo toistakymmentä vuotta olleet luokassani pelituokioina käytettävissä.

Tämä on sitä pehmeätä laskua ensin kesälomille ja sitten ...

Ajatuksia pääsiäisenä, 24.4.2011

Tänä vuonna pääsiäinen on myöhään, myöhäisin mahdollinen ajankohtahan olisi 25.4. Minun muistissani ei ole sellaista kevättä, että pääsiäinen, vappu ja äitienpäivä olisivat ihan peräkkäisinä pyhinä.

Tämä katkos työstä on tullut tarpeeseen, olen ilmeisesti oppinut vain olemaan. Ensimmäistä kertaa en ole ottanut paineita juhlaruuista, suklaamunista, rairuohosta tai koristetipuista ja kuitenkin on tultu jo 1.pääsiäispäivään ja meillä on syöty, juotu ja nautittu juhlan tunnnelmastakin.

Sain viime viikolla eläkepäätöksen, enkä hetkeäkään kadu, että aikanaan tein valinnan vanhasta, ammatillisesta eläkeiästä. Tänä päivänä nuori opettaja toimii 65 vuotiaaksi. En ole ollenkaan vakuuttunut olisinko muutaman vuoden päästä enää innostava opettaja ja jaksaisinko edes lasten "kotkotuksia".
Päätöksen saaminen kevensi hartioita melkoisesti, sillä olin irtisanonut itseni 1.8.lukien jo samalla kun tein eläkehakemuksen. Silloin tällöin hiukan kylmäsi, kun tuli mieleen, että entäs jos päätös onkin kielteinen, eikä minulla ole enää työpaikkaa.

Tämän pääsiäisen aikana on voitu nauttia upeista, lähes kesäisistä ilmoista ja kesän saapumisesta, leskenlehdet ja sinivuokot värittävät muuten niin vielä viime vuoden lehdistä roskaiset ja harmaat metsiköt ja tienvarret.
Ulsterit, villahousutt ja karvalakit on pantu "naftaliiniin" ja poplarit kaivettu esille, voi miten keveää on kulku ohuemmissa vaatteissa ja pienemmissä kengissä.

Ajatuksia perjantaina, 8.4.2011

Huhtikuu ja kevättä ilmassa. Koko viikon on ollut harmaata ja kosteaa, lumivallit ovat huvenneet pieniksi töyräiksi paitsi seinustoilta, joille katoilta pudotetut lumet ovat paakkuuntuneet tiukasti.

Kahden viikon päästä on pääsiäinen, siitä viikko vappuun ja tuota pikaa ollaankin jo taas kesässä, ihanaa.

Minulla on takanani viikon verran melkoista juhlahumua, lauantaina juhlittiin perheen ja lähimpien ystävien ja sukulaisten kanssa meillä kotona ja keskiviikkona nostettiin maljoja työkavereiden kanssa koululla, työpäivän jälkeen, toki.

Lämmin kiitos teille kaikille, jotka olitte mukana, ja te jotka ette päässeet, olette tervetulleita kahville ihan koska tahansa.

Ajatuksia sunnuntaina, 27.3.2011

Maaliskuun viimeinen sunnuntai, lunta sataa ja on pikku pakkanen. Kevään eteneminen on kovin hidasta tänä vuonna, hanget eivät ole juuri lainkaan madaltuneet, joten ensimmäisten leskenlehtien ilmestymistä saanemme vielä odotella jonkun aikaa.
Näinä päivinä useimpina keväinä ensimmäiset krookukset ovat avanneet nuppujaan talon seinustalla, nyt lepäilevät melkoisten kinosten alla.
Olen ajatellut, että tämä vuoden kierto olisi yhteydessä taivaankappaleisiin. Tänä vuonnahan pääsiäinen (kevtpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeinen sunnuntai) on vasta huhtikuun lopulla. Jospa säätkin kulkevat noiden täysikuiden mukaan.
Oli kuinka oli, mainiosti pääsisi hiihtämään vielä näilläkin leveysasteilla, jos sattuisi tykkäämään.

Eilen oli taas yksi viimeisistä: virkaehtosopimuksen mukainen täydennyskoulutupäivä. Olen tähän asti yrittänyt motivoida itseäni näille lauantaipakkopäiville ajattelemalla ne oikeudekseni saada koulutusta, mutta eilen ei sekään onnistunut. Aiheet toki olivat mielenkiintoisia, ammatillisuus opettajan työssä mm. No, oppia ikä kaikki, minä olen kaikki nämä vuodet ollut työssäni ihan oma itseni, puutteineni ja vahvuuksineni, minun ehkä olisi pitänyt osata olla ammatillisempi, virallisempi ja neutraalimpi. Onneksi en tuolle tielle lähtenyt, ammatinvaihdos olisi ollut edessä hyvin pian. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä käykään toiselle.

Vaalit ovat edessä parin viikon kuluttua, onneksi minun ei tarvitse pohtia ehdokasta, olen erittäin tyytyväinen "edustajani" toimiin ja toimintaan, joten mielelläni annan hänelle valtakirjani edelleenkin.

Ajatuksia sunnuntaina, 6.3.2011

Ja nyt on taasen sunnuntai!
Hiihtolomani viimeinen päivä, hiihtäminen on jäänyt, itse asiassa minulla ei ole enää suksiakaan. En ole vuosikymmeniin pitänyt hiihtämisestä, ja nyt kun ei enää tarvitse opettaa lajia omillle tai toisten lapsille, myin syksyllä kirpparilla suksipakettini, ja huokaisin helpotuksesta.
Kävellyt sen sijaan olen, sen minkä risa polveni on myöten antanut, ja nauttinut kevään ilmasta. Voi, kun vielä saataisiin koirienulkoiluttajat keräämään lemmikkiensä kakit ja vaikka potkimaan lunta pissien päälle, voisi nauttia myös mukavista näkymistä. Täällä maalla lumi on vielä valkoista siellä missä ei koiria kulje.

Tänään on taas pakkasaamu, mittari näytti -7 astetta kun nousin ylös, nyt, taivas on vaalean sininen ja aurinko paistaa. Valo on niin ihanaa!

Huomenna aloitan kevään lasten kanssa teatterissa, menemme katsomaan Teatteri 2000 :n Aladdin ja taikamatto. Hienoa, sillä tämä näytelmä sai erinomaiset arvostelut ja on varmasti 9-10 vuotiaille mieluinen.
Tampereella on jo vuosia toiminut Taidekaari, jonka puitteissa tämä näytelmäkin nähdään, se kuuluu osana Sanan siivellä -projektiin ja loppukuusta saamme näkemämme ja kokemamme perusteella vielä teatterin ammattilaisen vetämän työpajan luokkaamme.

Tampere on kulttuurikaupunki, joka panostaa myös perusopetuksessa erilaisten taidemuotojen tutuksi tekemiseen. Arvostan tätä toimintaa.

Purkkapurkissa, jonka sain ystävältä ja kollegalta elokuussa koulujen alkaessa on enää 63 purukumityynyä, kohta jo pohja näkyy ja 37 vuoden työ on paketissa. Odotan innolla, mitä uusi jakso elämässäni tuo tullessaan.