Välipäiväajatuksia 30.12.09

Tänään ja huomenna tehdään suursiivous mielessä, hävitetään kaikki vuoden varrella kertynyt romu ja lika, katkeruus, kauna ja kurjat ajatukset, järjestetään mukavat muistot ja hyvät tapahtumat. Näin saadaan tilaa uusille asioille ja mahdollisuutta suhtautua avoimesti tulevaan.

Nuorempana vuodenvaihde merkitsi ainoastaan ajankiertoa, kalenterin vaihtoa ja tietenkin moista piti juhlia! Joulustressin jälkeen vielä uudenvuodenvieton stressi.

Nyt vuosi vaihtuu ihan mukavasti kahdestaan tai ystävien kanssa tai lasten kanssa. Ruokaakin on "mähkitty" joulun aikaan niin, että mieli tekee jo jotain kevyttä, eikä tavaratalon joulusuklaat puoleen hintaan saanut minkäänlaista hamstrausviettiä herätettyä.

Vielä on runsas viikko lomaa ja aikaa nauttia oleilusta ja kiireettömyydestä, kerätä voimia tulevaa, raskasta kevätlukukautta varten. Tällainen kaamoskatkos pitäisi olla kaikilla työtätekevillä, muutama päivä ei riitä palautumiseen. Kun loma on tarpeeksi pitkä, ei tarvitse edes lähteä kotoa pois hakemaan lepoa, vaan ihan täällä omissa oloissakin saa ja tulee rentouduttua.

Jouluajatuksia 19.12.09

Katselen työhuoneen ikkunasta ulos ja näen kuurasta valkoisen koivun. Yön pimeys on väistynyt ja aamun vaaleus tuo kuuraisen takapihan silmieni eteen. Tuntuu hyvältä, monta viikkoa jo tunsinkin tallustelevani "ikuisessa pimeydessä". Kuluneen viikon hurjat pakkaset saivat järvetkin jäätymään ja toivat oikean talven.

Takana on mielenkiintoinen työelämääntutustumisviikko, Ope TET, johon minulle tuli mahdollisuus osallistua.

Olin seuraamassa työtä Raimon silkkipainossa ja jonkunverran auttelinkin, lähinnä laskutus- ja kirjanpitojutuissa. Mielenkiintoisinta oli seurata eräälle mainostoimistolle tilattua juttua, piti painaa päreelle joulutervehdys. Aivan, mutta tämä silkkipaino ei nyt sattunut omistamaan pärehöylää, eikä sitä kukaan tuttava tai sukulainen ehkä olisi osannut käyttääkään.

Nettiyhteydet tulivat taas kerran "tarpeeseen", ja hakupalvelut. Melko kivuttomasti löysimme paikan, joka toimitti haapapäreet, ja sitten alkoi painoalustan väsääminen. Jos olet joskus pitänyt pärettä käsissäsi, tiedät, että se ei ole suora eikä tasainen. No, kun painoseulatkin oli tehty, saattoi alkaa itse painaminen, joka sitten sujuikin hyvin ripeästi.

Olikin "opettavaista" seurata, miten suuri osuus tällaisessa käsityössä on sillä työllä, jota asiakas tuskin koskaan näkee.

Kotona joulu tulee hissun, kissun.

Lahjakiireitähän meillä ei ole, ja Raimo on tänä vuonna huolehtinut isommat siivoukset, minä sitten olen luvannut hoidella ruuat. Perinteiset jouluruuat ovat helppoja valmistaa, ja teen kyllä mielelläni ne alusta asti itse.

Kun aatonaattona lantut, porkkanat ja punajuuret kiehuvat, tiedän, että tulossa on hyvät lanttu- ja porkkanalaatikot sekä rosolli, juuri sellaiset, joista meillä tykätään ja joihin minun perheeni on tottunut. Perinteinen hämäläinen, imelletty perunalaatikko paistetaan tietenkin vasta aattona. Kinkku paistetaan, ja lohi sekä lasimestarin silli kuuluvat meidän juhlaan.

Aaton makea jälkiruoka saa olla kahvi ja torttu, joulupuuro meillä syödään jo aamulla.

Tänään paistan piparit, leivon pullaa ja saatanpa paistaa myös taatelikakun. Illansuussa menemme morjestamaan veljenpoikaa, joka jo toissaviikolla täytti 12v, mutta silloin oli minulla koulussa töitä.

Toivon, että teillä kaikilla joulun odotus sujuisi leppoisasti, ja että muistaisimme, joulua on lupa viettää juuri sillä tavalla kuin parhaalta tuntuu.

Ajatuksia 11.12.09

Eilen saimme olla mukana kun Up With People cast B valloitti Tampere-talon Sorsapuistosalin Friens & Family -esityksellään.

Oli ihana seurata miten samanlainen innostus nuorten joukossa oli kuin runsaat 40 vuotta sitten.

Minulla kävi sellainen mahtava tuuri, että pääsin opettajien TET-jaksolle (työelämään tutustuminen, samanlainen kuin yläkoululaisilla) erääseen Tampereella toimivaan pienyritykseen. Olen siis "oikeissa töissä" koko ensi viikon ja palaan kouluun seur.maanantaina ja tiistaina sitten vietämmekin kuusijuhlaa.

Odotan ensi viikoltani paitsi rutiinien rikkoutumista, myös ajattelun virkistystä, perästä ehkä saatte lukea, miten kävi.

Nyt toivottelen kaikille rauhallista joulun odotusta, se kuulemma tulee, vaikka et hössöttäisikään.

Ajatuksia, 28.11.2009

Harmaata, harmaampaa, harmainta nämä astevaihtelut ovat käytössäni olleet viime aikoina kuvaamassa päivien valoisuutta. Toki tiedän, ettei Suomessa voi olla marraskuussa kauniita ja kuulaita, valoisia päiviä, ellei ole lunta ja pakkasta.
Iän myötä olen lakannut kaipaamasta lunta ja jäätä, muutaman asteen kuiva pakkasilma olisi minusta kaikkein ihanteellisin. Valkea joulukin taitaa olla myytti niiltä ajoilta, jolloin uudet kelkat, sukset ja luistimet piti päästä testaamaan viimeistään tapanina.
Viime perjantaina meidän koulu vietti "joulupajapäivää" aiheina musiikki, kädentaidot ja äidinkieli/suomenkieli.
Itse ohjasin äidinkielen pajaa, jossa luin ääneen lapsille satuja ja tarinoita. Luin muiden muassa tarinan Pikku Idan kuusijuhlasta tamperelaisessa Frencellin koulussa arviolta n. sata vuotta sitten. Ida-tytön hartain toive oli saada kuusijuhlassa lahja, hän kun oli kuullut, että tehtailija Nottbeck oli lahjoittanut tehtaankoulun joulujuhlassa edellisenä vuonna isoille tytöille leninkikankaan ja pojille paitakankaan. Pienten lasten koulussakin saatiin lahja, omena ja piparkakku, jotka Ida sitten varoen kuljetti kotiin vielä nuoremmalle Liisukka-siskolle.
Tarina herkisti tämänpäivän "tavarataivaassa" elävät lapset(8-10v) pohdiskelemaan voiko olla joulua ilman lahjoja, ja voisiko ainoan lahjansa antaa tai jakaa toisen lapsen kanssa. Nyt vielä kun on muutama viikko juhlaan, lapsi saattoi sanoa, ettei niin kamalasti välitä lajoista, mutta tiedänpä, että tunne muuttuu, mitä lähemmäksi joulu tulee.
Toivoisin sydämestäni, että perheiden sisällä päästäisiin jonkinlaiseen kohtuuten tavaramäärissä, sillä, ihan totta, lapset eivät jaksa kiinnostua kovinkaan monesta asiasta yhtäaikaa.
Muistan kuinka itse olin nolona, kun joulupukki meille tullessaan toi kolmeakin säkillistä tavaraa "lasten riemuksi".
No nuo lapseni ovat jo aikuisia, lahjasäkit pienentyneet, ja heidän kanssaan on vietetty jo yksi ihan lahjaton joulu. Mikä helpotus olikaan, kun vuosi sitten ei yhtään tarvinnut stressata mieluisan lahjan keksimisellä juuri jouluna. Äitinä toki muistan heitä, opiskelijoita kun kumpikin vielä ovat, pitkin vuotta, milloin yhteisellä ruokakauppareissulla, milloin muutamalla kympillä puhelinlaskuun.

Toivon hartaasti, että minä pystyisin tänä vuonna nauttimaan joulun odotuksesta rauhassa, ja osaisin jättää tekemättä kaikki turhat asiat (kirjahyllyn kirjoineen voisi kai siivota muulloinkin, verhojakaan ei kai tarvitsisi taas vaihtaa, seinien ja kattojen "riipominen" taitaa olla jo vanhanaikaista, jotain ruokaa saattaisi voida ostaa valmiina tai edes puolivalmiina ja onkohan niitä leivonnaisia oltava niin montaa sorttia),epäilenpä vain, onneksi minulla on Raimo, joka osallistuu, niin uskon, hyvin mielellään kaikkiin valmisteluihin, mikäli vain työltään ehtii.

Muuten olen ylpeä tuosta koulumme pajapäivästä, me aikuiset osasimme suunnitella sellaiset joulun- ja juhlanodotuspajat, joihin kaikki oppilaat kulttuurista ja uskonnosta/uskonnottomuudesta riippumatta saattoivat osallistua hyvillä mielin.

Ajatuksia tiistaina, 10.11.09

Onpahan taas tavattu mukavia ihmisiä.
Viikonloppuna kokoontui Helsingissä pieni joukko SingOut-senioreita. Voi mahdoton, miten meillä oli hauskaa, vatsat kippuralla naurettiin itsekukin itsellemme ja varsinkin tietenkin muille.
Naurettiin ja laulettiin ja taas naurettiin.
Marina oli tyttärensä avulla järkännyt meille paikaksi Sörkan koulutustilat, ja hän oli myös laittanut maittavat keitot sekä pannarit ja jaksoimmekin puolilta päivin aina illansuuhun, jolloin vaihdoimme ravintola Chicoon. Haikealta taas tuntui puolilta öin erota.

Me olimme Raimon kanssa jo perjantaina katsomassa musiikkiteatteria Freda 51:ssä, jossa Teatteri Eurooppa 4, Kunto Ojansivun, Jani Koskisen ja Marikon johdattamina vei meitä 1900-luvun alkupuolelle ja Olavi Virran elämän vaiheisiin. Tuo elämä hiipui samaan aikaan, kun Sing Out Suomi oli voimissaan, 60-luvun lopulla.
Tässä musikaalissa tarinaa vietiin eteenpäin upeiden tanssien ja erittäin taitavien tanssijoiden avulla.
Sekä musiikki, että tanssit olivat "hintansa väärti", nautimme suunnattomasti.

Sunnnuntaina piti vielä katsoa Picasso, mutta kokemussäkki oli tämän viikonlopun osalta täynnä, emmekä enää jaksaneet, toisella kertaa sitten kuvataidetta.
Kotimatkalle saimme rakkaan "liftarin". Petri oli myös tullut pääkaupunkiin ja palasi kotiin äiskän ja Räiskän kyydissä.

Tällaiset viikonloput ovat tervetullutta kaamoskarkoitusta. Alkuviikko on töissä mennyt kuin siivillä, vaikka ehkä vuoden raskain aika on juuri käsillä.

Muutama viikko (n.6) vielä joululomaan, sen jälkeen päivät pitenevät, ja kevään sekä kesän lähestyminen tuntuu taas todelliselta.

Ajatuksia 28.10.09

Ympärillä pimeys, en pidä tästä, aina pimeätä -vuodenajasta. Tuntuu, etten oikein saa mitään aikaiseksi ja että minusta piti syntyä karhu, joka vetäytyy unilleen kunnes uusi kevät koittaa.
Ensi viikonloppuna vietetään pyhäinpäivää ja Amerikasta tullutta Halloweenia.
Pyhäinpäivä on minusta aina ollut hiukan outo kirkkopyhä, kaikkien pyhien päivä, kun meidän protestanttisessa kirkossamme ei kai ole pyhimyksiä, ja toisaalta kuolleiden läheisten muistopäivä. Minulta on kuollut jo melkomoinen joukko läheisiä, vanhemmat, oma lapsi, ensimmäinen puoliso, mutta en osaa enkä edes halua merkitä kalenteriin päivää, jolloin minun kuuluu heitä muistaa.
Lastani ja äitiäni muistan eri tavoin kuin muita, he kumpikin olivat minun omiani, vaikkakin täysin eri tavoin.
Toissapäivänä äiti olisi täyttänyt 81 vuotta, jos eläisi. Häneltä sain paitsi elämän, myös eväät siihen, ja vaikka hän on ollut poissa jo viisi vuotta, hän on läsnä joka päivä arjessani.
Esikoistani, poikalasta, en koskaan saanut oppia masun ulkopuolella tuntemaan. Ja ensimmäinen puolisoni, lasteni isä, hänestä muistuttavat Petri ja Terhi, näen heissä kummassakin palan isäänsä, toinen kävelee juuri samalla tavalla ja toisen piirteissä on paljon isältä saatua. Molemmat lapset ovat myös musikaalisia, kutan isänsä.
Pyhäinpäivänäkin yritän muistaa eläviä lähimmäisiä; miten se Irma-äiti niin usein osuvasti opettikaan, älä tuo kukkia haudalleni, en tiedä niistä enää.

No sitten se pelottelun ja kauhun juhla, halloween, miten ihmeessä se onkin vallannut paikkansa viime vuosina. Minun puolestani sitä viettäkööt he, jotka haluavat, kunhan minun ei tarvitse karkkeja eikä kepposia pohtia. Mietin vain, että meidän omassa kulttuurissammekin olisi esiinnostamisen arvoisia juhlia. Voisimmehan vaikkapa Kalevalan henkilöihin ja tapahtumiin sijoittaa juhlan ja vaikkapa talviriehan aiheita.

Ajatuksia perjantaina, 9.10.09

Perjantai, lokakuun toinen jo, ja koulujen syysloma alkamassa. On kummallinen juttu, kun tietää loman olevan ihan lähellä, jo ovenraossa, sitä väsyy ja tuntuu, ettei jaksaisi enää tuntiakaan ihmisten lapsia. Jaksaisihan sitä, jos olisi pakko ja lomaa ei olisi. Onneksi syysloma meillä tänä vuonna kestää kokonaisen viikon, ehtii vähän irrota töistä ja rentoutua.

Huomenna tulee kuluneeksi 175 vuotta Aleksis Kiven syntymästä. Sitä ajatellessani, olen kertaillut mielessäni muistamiani kauniita lauluja hänen runoihinsa, Tuonen lehto, Suomenmaa, Timon laulu oravasta, 7 miehen voima, Jo valkenee kaukainen ranta, mm.

Aleksis Kiven kieli on mitä kauneinta suomea.

Syksy on vielä siedettävä, tänään itse asiassa kaunis ja kuulas ja vielä melko lämminkin, vielä voi vastapestyt lakanat kuivata ulkona auringonpaisteessa ja tuulessa, hmm, mikä tuoksu niihin tuleekaan.

Ei ole kyllä vanhaksi tulemista.

Muutama viikko sitten saamani munuaiskiviepäily onkin todennäköisesti sappikiviä tms. ja leikkauslähete on lähtenyt. Nyt juuri on silmäkulmasta ja otsasta poistettu pari ihomuutosta, ei kaiketi pahoja, mutta...

Olen kyllä tyytyväinen kotikuntani terveyspalveluihin, ovat toistaiseksi varmaankin maan parhaimpia, ellei peräti parhaat. Täällä terveyskeskuksesta hyvin herkästi lähetetään erikoialääkärin yksityisvastaanotolle konsultaatioon. Se sujuu paljon nopeammin, kuin sairaalan poliklinikan jonot, minullakin on nyt maksusitoumus ihotautilääkärille muutaman muun kasvojen alueella olevan pienen ihomuutoksen takia.

Pirkkalasta ei kannata muuttaa pois ja toivoa sopii, ettei tuo iso naapurikaupunki imaise tätä osakseen. Ei vaan, kai siinä voisi olla hyvätkin puolensa, sitä vaan alkaa olla siinä vaiheessa elämää, että jos jotakin kremppaa ilmenee, ja terveydenhoitohan nousee silloin hyvin tärkeäksi.

Tänään olen vielä sairaslomalla ja pyrin olemaan puhumatta, jotta ääneni palautuisi maanantaihin mennessä. Helppoa se tällaiselle höpöttäjälle ei ole.
Onnistuin viime viikonlopun aikoihin nappaamaan itselleni syysflunssan ja minun heikoin kohtani on tärkein työkaluni, ääni.
Viime viikoloppuna olimme Jennin ja Miikan häissä Hatanpään kartanossa. Paikka ja tilaisuus olivat hyvin kauniit samoin kuin hääparikin. Tuossa tilaisuudessa tapasin minulle tärkeimmät sukulaiset äitini puolelta.
Koska läsnä oli tietysti myös Miikan suku ja nuorten suuri ystäväjoukko, vieraita oli paljon enemmän kuin tuttuja.

Minulla elää vielä kaksi enoa, joihin en ole pitänyt yhteyttä oikeastaan lainkaan. Toissapäivänä sattumalta labrassa tapasin Otto-enon, joka vaikutti virkeältä, mutta erittäin sairaalta mieheltä. Lupasin itselleni korjata virhettäni ja käydä tapaamassa Ottoa ja Eilaa, kun vielä voin.

Tulevana viikonloppuna, mikäli sää sallii, laitamme pihat, lähinnä perennapenkit, "talviteloille". Viime yön pakkanen vasta palellutti joriinit, eli daaliat. Lehdet ovat vielä puissa, joten haravointi siirtynee myöhemmäksi.
90-luvun alusta muistan sellaisen syksyn, että lumi tuli lehdessäoleville puille, se oli aika hurja juttu puille, ja pudonneita lehtiä oli maassa koko talven, meilläkin haravoitiin rumia sireeninlehtiä etupihalta jäisestä maasta joulunalusviikolla.

Oli kuinka oli, aion nauttia viikonlopusta, mikäli ilma äityy kurjaksi, sateeksi ja tuuleksi, sytytän sisällä kynttilöitä ja iloitsen siitä, ettei ole pakko mennä ulos.

Ajatuksia maanantaina, 21.9.09

Istun kotona koneen vieressä ja katselen tässä kirjoitellessani samalla takapihalle, meidän pikku keitaalle. Ja pohdin tätä vuoden kierron tarkoitusta.
Hutikuussa aurinko näyttäytyi vielä tähän aikaan illasta (18.30) puiden latvoissa leikkien, touko- ja kesäkuu sitten täyttivät valollaan joka sopen, heinäkuussa vähitellen pehmeä hämärä iltaisin laski yllemme ja elokuussa saimme nauttia ihanista tummista kuutamoista. Nyt syyskuussa taas, katselen auringon leikkiä koivujen kellertyvien lehtien peittämissä latvoissa ja varjot ovat pitkiä.
Tulossa on vielä syksyn sateet, tuulet ja myrskyt, pimeä ja kylmä, joka tuntuu tunkeutuvan luihin asti, odotuttakoot ne itseään hyvin pitkään.
Ennen joulua syksy on toisaalta armollisen peittävä, saan olla oma, kurjakin itseni, huushollin pölytkin lakkaavat näkymästä.
Toisaalta syksyn pimeys kaivaa sisimmästä esille väsymyksen, ikävät ja katkeratkin ajatukset sekä pelot.
Joulun jälkeen on talvi, ja minä tulisin jo hyvin toimeen pienellä kuivalla pakkassäällä, lunta en paljon kaipaa ( kirurgikin kielsi luistelun 2vuotta sitten katkaistuani käteni jäällä ja hiihtämisestä en ole koskaan erikoisesti pitänyt). Kunhan vain olisi päivänvaloa!
Pian taas, ennen kuin huomaankaan, olemme alkukesässä, siinä valon ja vehreyden ajassa, jota rakastan, taidan oikeasti olla "kesän lapsi". Mahdankohan olla ammattinikin valinnut niin, että minulla on varmasti aikaa ottaa kesän nautinnot avosylin vastaan.
Tänä vuonna kuitenkin on ollut harvinaisen kaunis ja lämmin syyskuu, mikäli ilmaston lämpeneminen tarkoittaisi vain tätä, minulla ei olisi mitään sitä vastaan, mutta kun tiedän mitä tarkoittaa mannerjäätiköiden sulaminen, niin nautin tästä poikkeuksellisen ihanana syksynä.

Ajatuksia lauantaina, 12.9.09

Mukavilla mielin hyvinnukutun yön jälkeen.
Tosin eilinen ja toissayö meinasivat säikäyttää tämän vaimoimmeisen oikein toden teolla, jo muutamia päiviä kestänyt kylkivaiva äityi kunnon tuskaksi ja sai minut eilen hakeutumaan lääkäriin. Täällä meillä Pirkkalassa on erittäin hyvin toimiva terveyskeskus ja sainkin sinne ajan. Kahden taitavan ja miellyttävän lääkärin hoivissa minusta otettiin jo röntgen, sain kipupiikin ja ensi viikolla tilaan ajan ultraan.
No, piikki helpotti oloni niin, että pääsin illalla teatteriin, onneksi. Taas kerran erittäin nautittava teatterikokemus:
Grace ja Glorie Eila Roineen ja Teija Auvisen esittämänä. Tarina kahden hyvin erilaisen ja eri-ikäisen naisen sattumalta syntyneestä ystävyydestä erittäin upeasti esitettynä. Näytelmä oli koskettava, mutta sisälsi silti ihanaa, lämmintä huumoria.
Olen äidilleni kiitollinen, siitä, että hän opetti minut jo pikkulapsesta asti teatterin ystäväksi.
Tänään pääsemme tapaamaan sukulaisia isäni puolelta, tiedossa on Syysjuhla, jollaiseksi eräs isäni serkuista on "naamioinut" 60-vuotispäivänsä.
Lähisukuni isän puolelta on hyvin pieni, 2 serkkua perheineen, mutta sitten näitä isäni serkkuja ja heidän lapsiaan onkin jo melkoinen määrä. Mukava tavata heitä kaikkia tällaisten iloisten juhlien merkeissä.
Kiitos vaan, Päivi, kutsusta ja järjestämisestä.
Niihin juhliinhan minä sitä jakkua "väänsin" monta viikkoa. Tulihan se valmiiksi ja olen siihen tyytyväinen, mutta melkoista itsekuria sen valmistaminen vaati. Ainoa motivoiva tekijä oli se, kun kävin kaupassa katsomassa hintoja, hui, mallista ja kuosista olisi joutunut tekemään melkoisia komromisseja ja silti olisi joutunut maksamaan "itsensä kipeeksi".

Ajatuksia sunnuntaina, 6.9.09

Tämä sunnuntai on kulunut mukavien ajatusten merkeissä. Ylioppilasluokallani vuodelta -71 oli eilen tapaaminen. 13 vuotta oli kulunut edellisestä kerrasta, ja paljon oli tapahtunut itse kunkin elämässä näinä vuosina.
14 meitä oli koolla, minusta se oli vähän, mutta monien mielestä meitä oli runsaasti paikalla.
Niinpä kai, samoinhan on singoutin senioreiden kanssa, kovin harva on tapaamisiimme tullut. Elämä on antanut meille joikaiselle niin paljon kaikenlaista, ajat ja paikat ei sovi kaikille ja sekin täytyisi ymmärtää, että on niitä, jotka eivät halua muistella, vaan haluavat elää tätä päivää.

Mitään hurjia muutoksia ei tainnut olla tapahtunut meistä kenessäkään. Minähän kävin tyttölyseon, joten kaikki olimme tulleet hiukan "naisellisemmiksi" sitten yo-kirjoitusten, samoin aika monella oli hiustenväri muuttunut, kampaajalla tai luonnostaan (minulla), paria poikkeusta lukuunottamatta joka nokalla keikkui prillit ja kuulokin oli heikentynyt. Mutta nauru raikui samalla tavoin kuin lähes 40 vuotta sitten. Ihan samanlaisia kikattajia taisimme olla. Vielä saatoimme tavata 2. kerroksen ravintolassa, kaikki pääsimme sinne omin avuin, kellään ei ollut edes keppiä, virkeätä, tyylikästä naisjoukkoa olimme.
Mummut saivat ihan rauhassa näytellä valokuvansa :) ja me vielä lapsenlapsettomat katselimme ja kuuntelimme hienotunteisesti, ehkä jopa hiukan kadehtienkin, mene ja tiedä.

Maailma on pienentynyt niin, että eräs "tytöistä" tuli varta vasten tapaamiseen Ranskasta. Vielä muutama vuosi sitten näin varmaankaan ei olisi tapahtunut, lennot olivat niin arvokkaita, nyt Pariisista pääsee Tampereelle lähes yhtä mukavasti kuin Helsingistä. Hyvä näin, tosi kiva oli Marja-Liisaakin tavata.

Kaikille, erityisesti Tipalan ikinuorille tytöille, toivotan iloa ja aurinkoa alkavaan syksyyn.

Ajatuksia perjantaina, 28.8.09

Taas on yksi elokuinen viikko takana ja ensi viikolla siirrytään syyskuulle.
Työviikot hurahtavat niin vauhdilla, ettei tahdo perässä pysyä. Kulunut viikkokin on ollut vielä niin kesäinen, että on ollut kiva lähteä töihin, kun ei vielä ole tarvinnut ulsteria naftaliinista hakea ja vallankin iltapäivällä kotiin tullessa on mainiosti t-paitasilla tarjennut.
Tällä kertaa työ tuntuu helpolta, ainakaan vielä ei ole tullut hankaluuksia vastaan, vanhempainiltakin sujui mutkattomasti ja lähes kaikki luokkani kodit olivat siinä mukana. Olemme ennestään tutuuja, kun samojen lasten kanssa tein töitä viime lukuvuoden.
Influenssa ei ole ainakaan vielä saavuttanut meidän luokkaa, eikä ehkä kouluakaan, poissaoloja on ollut vain muutama. Toivottavasti tuleekin mahdollisimman lievänä, jos on ihan pakko tulla.
Minun oma jakkuprojektini on ollut laiskuuden muodostamassa jäässä, mutta olen vakaasti päättänyt, että se on ylläni 12.9. syysjuhlissa. No eipä siitä enää puutu kuin hiojen istuttaminen ja yksi nappi, ai niin ja helma sekä kädentiet.
Muutama tunti tarkkaa työtä, ja se on siinä, mutta se motivaatio:).
Joskus on aikamoinen ristiriita siinä, että osaa tehdä, mutta ei viitsi ja haluaa kuitenkin jotain ihan "omannäköistä".
Aion nauttia viikonlopusta, vaikka Tana-ystäväni kompuroikin kasvonsa, eikä päässyt tulemaan meille kuten oli suunniteltu. Toivon sydämestäni, että vierailu kuitenkin toteutuu myöhemmin.

AJATUKSIA LAUANTAINA 15.8.09

Ensimmäinen, tosin vajaa työviikko uutta kouluvuotta takana. Edessä vielä lähes 200 työntäyteistä, mutta antoisaa koulupäivää, ja sitten on taas kesä!
Koulun alku on aina yhtä häsleerausta, vaikka minullakin tämä oli jo 52. kerta!
17 ensimmäistä meni hiukan rauhallisemmin oppilaana/opiskelijana, mutta viimeiset 35 ovatkin olleet sitäkin kiireisempiä.
No, kun pääsemme kunnolla alkuun, kaikki muuttuu ja tutut, turvalliset rutiinit istuvat tähänkin työhön.
Koulullemme tuli uusi rehtori, oikein asiallisen tuntuinen nuori naisopettaja tuli Vaasasta Tampereelle ja ainakin minut hän on jo vakuuttanut paitsi tarmollaan, myös pätevyydellään ja ennenkaikkea inhimillisellä joustavuudellaan. Arvostan myös suuresti hänen iloisuuttaan ja nauravaisuuttaan. On kummallista, miten paljon työviihtyvyyteen vaikuttavatkaan ilmeet ja eleet! Päivä tuntuu helpolta aloittaa, kun saa iloisen huomen-tervehdyksen. Tervetuloa Satuleena!
Toki ymmärrän, että vaikeitakin päiviä tulee vastaan, mutta yllättävän usein ensivaikutelma on oikea.

Vaikka pitkältäkin lomalta palailtiin "vielä on kesää jäljellä".
Keväällä kirjoittelin valosta ja väreistä luonnossa ja nyt on sitten erilaisten värien, pitenevien varjojen, udun ja pimeiden öiden aika. Ei pahoja nekään. Melkein sanoisin tätä loppukesää romantiikan ajaksi, kaunista valojen ja varjojen leikkiä, vielä melko lämmintä, ihania maisemia ja ne yöt, samettiset lämpöiset elokuun yöt.

Tänä kesänä ovat varmaankin kaikki saaneet nauttia ilmoista, on tainnut olla jokaiselle jotakin, ainakin minulle ilmat ovat olleet mahtavat.

Suomalainen vuodenkierto on upea juttu, vaikka kuinka tykkäisin kesästä, vasta talven jälkeen sen oikein voin tuntea kaikilla aisteillani.

Ajatuksia keskiviikkona, 5.8.09

Olen eilen saanut taas kokea sellaisen elämyksen, ettei tätä tunnetta oikeastaan voi edes kuvata.
Täpötäydessä (jo toukokuussa loppuunvaratussa) teltassa, kuumuudessa, ahtaasti penkin päässä istuen, nautinnon hymy kaikesta kuulemastani varmasti karehti kasvoilla ja vierähtipä jokunen ilon liikutuksen kyynelkin poskelle.
Olin Tampereen Teatterikesän Kaj Chydeniuksen laulustudio VI:tta kuuntelemassa.
Tiesin kyllä, niitä jo neljä aiemmin kokeneena, että taattua nautintoa on luvassa.
Tällä kertaa, joka oli säveltäjän 70-vuotiskonsertti, ohjelma koostui Chydeniuksen säveltämistä suomalaisten runoilijoiden runoista melkomoisena läpileikkauksena teemalla Kotomaamme.
Kaj Chydenius on säveltänyt 1700- luvulla syntyneiden Sprengtportenin (aivan sama, jonka tunnemme Suomen sotahistoriasta), Franzenin ja Juteinin runoista lähtien aina tämän päivän, vielä elävien lyyrikoiden runoihin asti.
Laulajat, Taru Nyman, Suvi-Sini Peltola, Tatu Siivonen ja Jussi Chydenius tulkitsivat näitä sävellettyjä runoja erittäin upeasti, kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä, erityisesti Taru Nymanin äänen helisevää sointia kuullessa.
Mukana oli myös lahtelais-tamperelainen kamarikuoro, APRICUS, joka Jyrki Honkosen johtamana hienosti tulkitsi Pentti Saarikosken En ole pääsevä perille-sarjan sekä japanilaisiin runoihin sävelletyn sarjan Taimen asuu koskessa.
Encorena esitetty Leinon Virta venhettä vie, oli niin herkällä tavalla upea, että jo pelkästään sen takia kannatti taas olla kuulemassa tätä mainiota säveltäjää ja hienoja laulajia, kiitokseni heille.

Ajatuksia maanantaina, 3.8.09

Viimeinen täysi lomaviikko alkoi tänään.
Eilen palattiin pikkureissultamme, oli oikein hyvä matka Ahvenenmaalle, mutta voi, miten hyvältä tuntuikaan taas kotona oma sänky! On se vaan kummallista, että aina silloin tällöin on lähdettävä kotoa pois, jotta sen arvo palaisi mieleen.

Tampereella on menossa Teatterikesä, ja meilläkin on jo alkukesästä hankitut liput huomiseen Kaj Chydeniuksen Laulustudio VI:een, sekä loppuviikolla Lasse Pöystin, Mies, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä sekä Pirkko Saision Kielletyt laulut -esityksiin.

Teatterikesä, joka on kaiketi jo 40. on aina mieluisa päätös kesälomalle.
Vielä en ole montaa ajatusta työlle suonut. 3 työkaveria on jäänyt eläkkeelle, olemme saaneet uuden rehtorin ja minusta on tullut työyhteisöni vanhin jäsen (minullahan on vielä 2 työvuotta), aika näyttää muuttuuko työilmapiiri ja mihin suuntaan.
Muutama päivä vielä kerätään voimia, ja sitten olen taas valmis ottamaan vastaan 2. luokkani ja voimme yhdessä innolla aloittaa lukuvuoden uurastuksen.

Ajatuksia torstaina, 23.7.09

Kulunut viikko on ollut melkoinen, viime viikon lopulla ensin hajosi tiskikone ja sitten jäi hellasta uunin luukku käteen!

Kummallista, kun kodinkoneet eivät enää rippikouluikään asti toimi, vaan hajoavat omia aikojaan jo 13-vuotiaina.
No, Raimo näppäränä miehenä korjasi uunin luukun, yksi ruuvi oli ilmeisesti aikojen myötä hiljaksiin löystynyt ja viimein irtosi ja samalla irrotti myös sen vivun, josta nostetaan, jotta luukun saa auki. On muuten melkoista sorminäppäryyttä vaativa testi saada tuo vipu oikein paikoilleen, ei uskoisi suomalaiseksi suunnitteluksi, tai onkokaan, ei enää tiedä näistä, Rosenlew, joka tapauksessa. Astianpesukone päätettiin uusia, oli jo jonkun aikaa pessyt huonosti ja nyt sitten lopetti vedenottamisen kokonaan.
Maanantaina sitten yllättivät asfalttimiehet, laskivat kotikadullemme asfaltin pari senttiä korkeammalle kuin vanha, no meidän on nostettava etupihan soraosuutta, n. 10 m2:n alalta. Eikä ole kovinkaan helppoa keksiä sellaista paikkaa, josta voisi ostaa mursketta/kivituhkaa näin pientä määrää. Tuovat kyllä sorakuljettamot kotipihaan kaikenlaisia maa-aineksia tonneittain.

Onneksi Raimon ystävä tunsi kaverin, jolla jostain syystä on sopivaa mursketta kasalla pihallaan, ja joka suostui myymään sitä kohtuuhinnalla pari pientä erää. Hyvä, kun on ystäviä, tämä kyseinen Riku on kyllä erityisen auttavainen ja monipuolisesti taitava ystävä, ovat Raimon kanssa tutustuneet jo vuosia sitten entisöintikurssilla.
No, mitäs minulla, ei minun ole tarvinnut huolehtia sen enempää uunista kuin sorastakaan, apk:ta sentään oltiin yhdessä ostamassa, mutta kun minä olen meistä se "hermoilija". Harmittaa, kun miehen lyhyt loma kuluu tuollaisissa hommissa.

Tänään mentiin sitten hyttysten syöteiksi mustikkametsään ja sainkin poimittua jokusen litran pakastimeen. Sain houkuteltua Raimon mukaan, kun lupasin, että riittää, kun huolehtii eväistä, kahvista ynnä voileivistä. Missään ei termarikahvi ja "rieväkakko" maistu niin hyvälle kuin marjametsässä.
Ei ole kyllä mukavinta metsähommaa mustikanpoiminta, on niin hidasta (en ole opetellut poimurin käyttöä - käsin poimiessa ei tule paljon roskia mukaan) ja hyttyset kiusaa, mutta kunnon ihminenhän ei jätä marjoja metsään, vaan ajaa autolla niiden luo, tuskailee poimiessaan, ja vuoden päästä tekee pakastimesta löydön, mitähän näistä mustikoista valmistaisi.
Ei vaan meillä tykätään mustikkapiirakasta ja marjoista jugurtin ja rahkan kanssa. Nykyään, kun elämme kahdestaan marjojen tarve on murto-osa siitä, mitä se oli silloin, kun lapset vielä olivat kotosalla.
Saas nähdä miten huominen sujuu, aamupäivä sitä mursketta levitettäessä ja "tampattaessa", toivottavasti keksimme viikonloppuna jotain leppoisampaa puuhaa, tai oikeastaan pitäisi etsiä jostain hyvä kantarellipaikka ja...:)

Ajatuksia torstaina, 16.7.09

"Oppia ikä kaikki".
Joskus haluaisin ajatella, ettei minun enää tarvitse opetella uusia asioita, mutta kun olen niin pahuksen utelias ihminen, että on pakko tietää missä mennään, tekniikassakin. Ja toisaalta eihän ikä ole este, eikä edes hidaste näissä tiedonsiirtjutuissa.

Ajatuksia 15.7.09

Kääntääkö näätä päätään? Eli pakko on opetella onnistuuko näin, mikäli onnistuu, Matti-ystävää on kiittäminen ohjeista.

On muuten merkillistä miten paljon ä-kirjaimia kielessäni onkaan.

Ajatuksia keskiviikkona, 15.7.09

Eilen harrastettiin kulttuuria. Oltiin Meri-Teijossa Mathildedalin Ruukin kesäteatterissa katsomassa Ruukin avain - Brukets nyckel -näytelmää. Tämä k.o. ruukin historiasta 1700-luvulta kertoma Päivi ja Johan Storgårdin käsikirjoittama/ohjaama näytelmä avautui meille uusmaalais-hämäläisillekin hienosti Isonvihan päättymisen, Klaus Flemingin, aatelioikeuksien, rälssitilojen, noitavainojen ym kautta.

Näytelmää kulki hienosti aidossa ympäristössä ja harrastajanäyttelijöiden innostus asiaansa oli "käsin kosketeltavaa". Tämä innostus ja hieno käsikirjoitus sai näytelmän kulkemaan ja katsojan samaistumaan historiaansa.

Kiitos Mathildedalin näytelmäkerholle ja erityisesti Herman Flemingille/Marcus Lindénille, että ylipäätänsä olimme tietoisia näytelmästä ja tulimme lähteneeksi sitä katsomaan, kokemus oli kesälomaretken arvoinen, hieno.

Ajatuksia torstaina, 9.7.09

Ajatella pitää, vaikka tuntuu, etten saa mitään järjestyst�ä aikaan pääkopassani (muut ovat sen ehkä huomanneet jo aiemminkin ja minä onneton vasta nyt).

Ilma - mikä mainio ja aina käyttökelpoinen aasinsilta, vaikuttaa kurjalta, kovin on pilvistä, mutta ihan vielä ei sada. No, kukkapenkit kaipaavat kupsuttamista ja kitkemistä.Ja kompostin sisältö pitäisi kääntä, meillä on ihan tavallinen kesäkomposti, jota käytetään ja täytetään vain puutarhajätteellä ja joskus satunnaisesti kahvinporoilla. Kompostin valmistuminen kestää pari vuotta ja sisältö pitää kerran kesässä kääntää. Tähän voi olla muitakin mielipiteitä, mutta näin meillä on tehty mummun opetuksen mukaan.

Sain kotiin uuden läppärin ja käyttöjärjestelmän, opettelemisessa on hurahtanut aikaa, joten koneella on tullut oltua enemmän kuin mitä olisi hyväksi. Tässä on nyt sen verran kapasiteettia, että sain kuvankäsittelyohjemankin. Opettelua...saa sitten nähdä, joudunko/pääsenkö AD:ksi Raimon silkkipainoon :). Siinähän olisi eläkepäiville puhdetta, ei vaan, ammattilaiset hoidelkoon ne hommat.

No sadekin sitten alkoi, eikä mitään pientä ripsuttelua, vaan kunnon sade. Kitkemiset ja komposti vaihtukoot leipomiseksi, mukavampaa puuhaa, ainakin sateella. Korvapuustit maistuvat varmasti, ja pakkasessa saattaa olla vielä viimekesäisiä marjoja yhteen piirakkaan, ja kun kerran uuni on kuuma, paistuvat sämpylät samalla.

Olen ajatellut ihmispalvontaa useinkin, mutta taas nyt, kun miljoonien idoli Michael Jackson on kuollut ja meilläkin media on tunteja näyttänyt hänen hautajaisiaan. En kiellä hänen taitojaan omalla sarallaan ja erityisesti taitoja hankkia ympärilleen nerokkaita bisnesihmisiä, mutta ihmettelen niitä läheisiä omaisia, jotka suostuvat tällaiseen sirkukseen.

Uskon, että ihmiselämän kaltainen ja näköinen elämä päättyy kuolemaan, ja näin ollen on aivan sama, peittääkö multa meidät kulta-arkussa vai pahvilaatikossa. Kultaa ja kunniaa kukaan meistä ei saa mukaansa.

No mutta, meinasi mennä vakavaksi.

Nyt taikinan tekoon...tervetuloa lämpimäisille

Nyt nautitaan kesästä.